Puheenaihe

Kummasta päästä banaani kannattaa kuoria? Ruoka-ammattilaiset kertovat 2+1 tapaa

Etelä-Suomen Media kysyi neljältä ruoka-alan ammattilaiselta, kummasta päästä banaani kannattaa naksauttaa auki.

Banaanin voi kuoria monella tavalla, mutta yksi niistä on ammattilaiskyselyn perusteella enemmän oikein kuin muut.

Toni Forssell / Laura Anttola

Ravintolakoulu Perhon koulutuspäällikkö Mervi Vilén-Peltoniemen mukaan ammattimaisessa hotelli- ja ravintolatyössä kaksinapainen banaaninkuorimiskiista lentää ikkunasta.

Banaanein varustetuissa hotelleissa ja ravintoloissa työntekijät esivalmistelevat banaanit seuraavasti. Kanta- eli kahvapää leikataan juuresveitsellä pois niin, että hedelmäliha ei pilkistä kuoren reiästä. Sitten leikataan pois "kova pää", myös niin että hedelmäliha jää piiloon. Kun liha ei pilkota, keltainen herkku pysyy pidempään hyvässä kunnossa.

Vilén-Peltoniemi kertoo kuorineensa elämänsä aikana tuhansia banaaneja sekä itselleen että muille. Tällä hetkellä suuri osa hänen valmistelemistaan banaaneista menee lasten eväiksi. Silloin hän käyttää samaa metodia kuin ammatissaan: kahvattomaksi valmisteltu banaani menee pienempään tilaan, eikä puumainen varsi riko muovista eväspussia.

Omaan käyttöön kuoriessaan Vilén-Peltoniemi on vahva apinatyylin kannattaja. Hän kuitenkin korostaa, että täydellisen oikeaa tapaa ei ole.

– Jos banaanin avaa kannasta, hedelmäliha menee muusiksi. Varresta voi myös ottaa kiinni syödessä, hän kertoo.

Radio Iskelmän vuonna 2012 tekemän nettikyselyn perusteella suomalaiset ovat kokkikouluttajan kanssa eri mieltä: peräti 78 prosenttia vastaajista avaa banaanin varrellisesta päästä.

Vertailun vuoksi Ruotsalaisen Expressenin vuoden 2016 nettikyselyssä 49 prosenttia vastaajista kertoi avaavansa banaanin varrellisesta päästä ja 33 prosenttia tylpästä päästä. Kulttuurierot kannattaa ottaa huomioon, sillä esimerkiksi Intiassa banaani syödään usein kuorimatta.

Vanelja-blogistaan tunnettu ruokabloggaaja, -kirjailija ja -stylisti Virpi Mikkonen puolestaan opastaa kiinnittämään huomiota kuoritun banaanin estetiikkaan.

– Banaani säilyy parhaiten ehjänä ja avaa kauneiten sulonsa silloin, kun sen kuorii niin sanotusti väärästä päästä eli alapäästä, kuten apinat sen tekevät. Varresta vääntämällä banaani saattaa mennä huonolla tuurilla kärjestä muusiksi, Mikkonen kertoo.

Satoja hedelmämehuja ja -smoothieita päivittäin tehosekoittavan Jungle Juice Barin toimitusjohtaja ja perustaja Noora Fagerström välittää estetiikkaa enemmän hygieniasta. Yrityksen työntekijöillä on selvä ohjeistus.

– Me kuorimme banaanin siitä päästä jossa se on tertussa kiinni siitä syystä, että kuoren saa nopeammin halki eivätkä kädet kosketa banaaniin lainkaan. En väitä että tämä on oikea tapa, mutta ainakin meille se on luonnollisin, Fagerström kertoo.

Käytännön seikkana hän mainitsee, että näin kuorittaessa banaani on koko prosessin ajan oikein päin, tertusta blenderiin.

Löytyypä ruoka-alan ammattilaisista yksi ääripään kuorijakin. 1990-luvulla Bon Appétit -ohjelmasta tunnetuksi tullut, nyt omaa kasvisruokaravintolaansa pitävä Maija Silvennoinen kertoo avaavansa banaanit alaspäin roikkuvasta päästä, joka on "tietenkin" ainoa oikea vaihtoehto.

– Se toinen pää on kanta, josta banaani riippuu. Siitä päästä ei missään tapauksessa avata banaania, Silvennoinen sanoo.

Ammattilaisgallupin tilanne on 3–1. Mikäli ammattilaisten sanaan luottaa, banaani tulee täten avata tylpästä päästä sekä käytännöllisistä että esteettisistä syistä.

Kummasta päästä kuorit banaanin?

Varrellisesta päästä
50% (132 ääntä)
Tylpästä päästä
45% (120 ääntä)
Muusta kohdasta
5% (12 ääntä)
Ääniä yhteensä: 264

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Liiteleekö kotonasi banaanikärpäsiä? Yle: Helpolla keinolla pääset niistä eroon13.9.2016 12.45
Kaikki syövät kurkkua, mutta kuinka moni on sitä paistanut tai lisännyt hedelmäsalaattiin?6.4.2018 10.50
Kuva: No nyt on avokadolla kokoa – jättihedelmä pullahti Suomen kauppoihin18.11.2016 13.39

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat