Paikalliset

Se on kiikun kaakun, päästäänkö Laukontorilla juhannussaunaan

Laukontorin Saunaravintola Kuuman avauspäivämäärä on vielä auki. Kuuman yksi yrittäjistä Ville Iivonen arvelee, että juhannus tulee ehkä liian pian.

Marjo Rämö

Laukontorin uudessa Saunaravintola Kuumassa saunotaan uikkarit päällä yhteissaunoissa. Alasti saunominen ei ole sallittua.

Saunayrittäjä Ville Iivonen kertoo, että käsitys yleisistä saunoista on muuttumassa Suomessa. Iivonen on yksi omistajista Lumo Laukontori Oy:ssä, joka pyörittää Saunaravintola Kuuman käytännön toimintaa.

– Yhteissaunat tukevat ajatusta yhteisöllisyydestä.

Myös saunojien ikähaitari on venynyt, kun yhä nuoremmat ovat löytäneet yleiset saunat. Iivonen arvelee nuorentumisen johtuvan terveyshakuisuudesta.

– Hyvinvoinnin korostaminen on globaali trendi, johon myös saunominen sopii. Saunomisella on merkittäviä terveysvaikutuksia, joita veteen pulahtaminen vielä lisää, Iivonen kertoo.

on vielä arvoitus, sillä osa viimeistelytöistä on kesken.

– Juhannussauna olisi kiva, mutten tiedä, valmistuuko rakennus ihan siihen mennessä. Luotan silti siihen, että paikka saadaan auki vielä kesäkuun puolella, Iivonen toteaa.

Ravintola sijoittuu rakennuksen ensimmäiseen kerrokseen eli katutasoon. Samassa kerroksessa ovat myös saunat ja iso terassi. Toisessa kerroksessa on iso terassi, joka on tarkoitettu pidempään hengailuun ja viipymiseen. Sinne on tulossa muun muassa riippukeinuja ja oleskeluun tarkoitettuja istuimia.

Saunoista toinen on puulämmitteinen, ja puut laitetaan pesään terassilta käsin.

– Kiuas on kertalämmitteinen eli tarkoitus on, että se lämmitetään kerralla kuumaksi.

Toinen sauna on modernisoitu savusauna, jossa poltetaan ensin pieni pesällinen puita savutunnelman vuoksi. Sitten paikat pestään, ja lämpöä ylläpidetään sähkökiukaan avulla.

– Kiukaissa on mietitty Laukontorin lähellä asuvia ja sitä, että rakennus sijaitsee aivan ydinkeskustassa.

Saunayhtiöt

Saunaravintola Kuuman käytännön toimintaa pyörittää Lumo Laukontori Oy. Sen omistajia ovat Ville Iivonen, toimitusjohtaja Pasi Rautanen, Jukka-Pekka Pajunen, Nordia Management Oy ja tunnettu tv-kokki Sara La Fountain.

Saunakonsepti on peräisin Sauna Finlandia Holding -yhtiöltä, jonka omistavat Ville Iivonen, Petteri Tuominen ja Pasi Rautanen.

Saunaravintolarakennuksen omistaa Tampereen kaupungin omistama Tampereen Palvelukiinteistöt Oy.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Tältä Laukontorin saunapaviljongin sisätilat näyttävät nyt21.5.2018 18.00
Laukontorin saunapaviljonki avataankin vasta kesäkuussa – Pohjatyöt olivat ennakoitua työläämmät29.3.2018 07.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat