Paikalliset

Vasemmiston Torkkola syytti kaupunginhallituksen käyttäytyvän kuin koululuokka – Hallituksessa istuva Dündar-Järvinen vastaa kritiikkiin

Viitekuva

Marjo Rämö

Kaupunginvaltuutettu Aila Dündar-Järvinen (sd.) on tyrmistynyt Sinikka Torkkolan (vas.) väitteestä, että kaupunginhallituksessa käyttäydyttäisiin huonosti. Tamperelainen uutisoi aiheesta eilen: Kaupunginvaltuutettu: "On hämmentävää, että perussuomalaiset voivat jatkuvasti vastustaa raitiotien rakentamiseen liittyviä päätöksiä ilman seuraamuksia"

Torkkola osallistui kaupunginhallituksen kokoukseen varajäsenenä Minna Minkkisen (vas.) sijasta. Torkkola kritisoi muun muassa sitä, että valtuutetut puhuvat kokouksessa toistensa päälle.

Kaupunginhallituksen jäsen Aila Dündar-Järvinen kummastelee sitä, että Torkkola tekee johtopäätöksiä osallistuttuaan vain muutamaan kaupunginhallituksen kokoukseen.

– Jos joku tekee esimerkiksi ex tempore -esityksen kokouksessa, niin totta kai siitä keskustellaan oman ryhmän kanssa, että lähdetäänkö siihen mukaan. Silloin voi tulla tilanteita, että puhutaan päällekkäin. Minun näkökulmastani kokoukset ovat sujuneet hyvin, ja vertaus siihen, että käyttäytyisimme kuin koululuokka, on varsin erikoinen.

– Sitä paitsi Torkkola jätti mainitsematta kritiikissään, että vasemmiston edustaja viettää kokouksessa aikaansa sosiaalisessa mediassa, muun muassa Twitterissä ja Facebookissa. Me istumme kokouksessa kuin sillit purkissa, joten kyllä siellä hyvin näkee, jos joku on Facebookissa tai pelaa sudokua, Dündar-Järvinen huomauttaa.

Dündar-Järvinen ei allekirjoita myöskään sitä, että koalitio natisisi liitoksissaan, niin kuin Torkkola väitti. Torkkola kummeksui muun muassa sitä, että perussuomalaisilta siedetään ratikkakritiikkiä.

– Kaupunginhallituksen kokoukset ja keskustelut eivät ole julkisia, joten en voi mennä yksityiskohtiin. Mutta se, että raitiotien tulevien jatkolinjauksien suhde Viiden Tähden Keskustan ohjelmaan päätetään erikseen, pohjautuu Mikko Nurmisen ehdotukseen, Dündar-Järvinen toteaa.

Nurminen on kaupunkiympäristön palvelualueen johtaja.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat