Paikalliset

Foodstation lopullisesti historiaa – Pendoliinotunneli muuttuu ratikkatunneliksi

KAUPUNKI Pendoliinotunneli on ainakin väliaikaisesti ratikkatunneli, kun Tampereen Raitiotie Oy muuttaa toimistonsa sinne. Ruokakeskittymä ei entiseen Foodstationiin enää palaa.

Tampereen Raitiotie Oy muuttaa kesän aikana toimistonsa entisen Foodstationin Matkakeskustunnelin puoleiseen päähän. Toimitusjohtaja Pekka Sirviö on paikkaan erittäin tyytyväinen.

Petteri Mäkinen

Tampereen rautatieaseman Foodstationin aika ravintola- ja kahvilakeskittymänä on ohi.

Matkakeskustunnelin puoleiseen päähän muuttaa jo kesän aikana Tampereen Raitiotie Oy:n toimisto. Myös toiseen puolikkaaseen haetaan tällä hetkellä toimistovuokralaisia.

– Muutostyöt hoidetaan kesän aikana, lupaa Finnparkin kiinteistöpäällikkö Pasi Nevalainen.

Remontissa muun muassa siirretään väliseiniä ja puretaan ravintoloiden ja kahviloiden tarvitsemia keittiöitä.

Asematunnelin päästä Matkakeskustunneliin radansuuntaisesti kulkeva Pendoliinotunneli avattiin ravintolakeskittymä Foodstationina elokuussa 2013. Vahvasti junamatkustajiin ja lounasruokailijoihin pohjannut konsepti ei kuitenkaan ottanut tulta alleen ja ravintolatoiminta loppui jo kesällä 2016.

– Nyt näyttää siltä, ettei ravintolatoimijoita tule tulevaisuudessakaan. Pitäisi olla todella vahva toimija, jotta keittiöitä kannattaisi tulevaisuudessa rakentaa takaisin.

Tamperelainen uutisoi lokakuussa 2016, että Finnpark kaavailee Foodstationista kokouskeskusta, jossa olisi työpisteitä, vuokrattavia neuvottelutiloja ja kahvila, josta keskuksen toimintaa pyöritetään. Lisäksi samaan yhteyteen suunniteltiin erilaisia matkailijoiden tarvitsemia palveluita.

Nevalaisen mukaan ajatus elää yhä.

– Tämä on askel siihen suuntaan. Ideaa kehitetään ja jalostetaan.

Tampereen Raitiotie Oy:n tarkoituksena on pitää toimistoaan Pendoliinotunnelissa niin kauan kun Ruskon ratikkavarikko vuonna 2020 valmistuu.

Alunperin kulkureitiksi kahden tunnelin välillä rakennettu Pendoliinotunneli suljettiin läpikululta pian ravintolatoiminnan loputtua. Syynä olivat järjestyshäiriöt ja tyhjään tunneliin varsinkin talviaikaan kokoontuneet laitapuolen kulkijat. Nevalaisen mukaan läpikulkua Asematunnelin ja Matkakeskustunnelin välillä ei olla nytkään avaamassa.

– Toiminta, joka tunneliin tulee, ei mahdollista läpikulkua.

Vuokrattavaa tilaa tunnelissa on yhteensä 750 neliötä.

Pendoliinotunneli

valmistui vuonna 2013

kulkee radan suuntaisesti Matkakeskustunnelin ja Asematunnelin välillä

avattiin loppukesällä 2013 ravintolakeskus Foodstationina

Foodstation suljettiin heinäkuun lopussa 2016

tilan omistaa Tampereen kaupungin omistama pysäköinti- ja kiinteistöyhtiö Finnpark

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat