Paikalliset

Tankkausreissu lähti käsistä Tampereella: Mies ei halunnut maksaa eikä tililläkään ollut rahaa – seurauksena silmitön pahoinpitely, syyttäjä vaatii tekijöille ehdottomia vankeusrangaistuksia

Tuttavaporukan tankkausreissu päätyi karulla tavalla helmikuussa Tampereella.

Pekka Ruissalo

Tuttavaporukan helmikuinen ilta Tampereella muuttui yhtäkkiä silmittömän väkivallan täyttämäksi, kun miesnelikko matkusti samalla autolla kohti Kalevan ABC:tä. Tuolla oli tarkoitus tankata henkilöauto. Yhtä miehistä vaadittiin painokkaasti maksamaan tankkaus. Mies kieltäytyi.

Seuraukset olivat kohtalokkaat. Muut seurueen miehistä alkoivat pahoinpidellä miestä samantien. Autossa olleet veljekset pyysivät kuljettajaa ajamaan kulkuneuvon UKK-instituutin viereiselle bussipysäkille. Siellä pahoinpitely jatkui. Miehet onnistuivat saamaan tietoonsa kortin tunnusluvun. Tästä tapahtumaketjusta nähtiin oikeudessa todisteena valvontakameran kuvaa.

Seuraavaksi seurue ajoi Tammelassa sijaitsevalle pankkiautomaatille huomatakseen, ettei miehellä ole tilillään riittävästi rahaa jotta nosto voitaisiin suorittaa. Miehet suuttuivat tästä entisestään, palasivat autolle ja jatkoivat kortinhaltijan pahoinpitelyä. Tässä vaiheessa lyömisen sekaan tuli myös potkimista. Välillä mies kaatui maahan, jolloin yksi miehistä potki tätä päähän, kylkeen ja rintakehään. Välillä pahoinpitelijä hyppäsi tasajalkaa tämän kyljen päälle.

Pahoinpitelyn seuraukset olivat rajut. Teosta on aiheutunut kasvoihin pirstaleiset murtumavammat, koko oikean silmäkuopan pohja on puutunut teon seurauksena sekä silmän infraorbitaalihermo on mennyt poikki. Uhrille jouduttu tästä syystä tekemään pian teon jälkeen kasvojen luiden korjausleikkaus. Tämän lisäksi hänelle on aiheutunut kipua, verenvuotoa kasvoista, traumaattinen kovakalvonalainen verenvuoto päähän, molemminpuoleinen silmämunan ruhje ja oikealle sarveiskalvon haavauma.

Tämän jälkeen pahoinpitelyn toteuttanut kolmikko murtautui pahoinpidellyltä saaduilla kotiavaimilla tämän asuntoon. Sieltä miehet anastivat omaisuutta lähes 1 500 euron arvosta, muun muassa videotykin, neljä tietokonetta, lusikoita sekä passin.

Kihlakunnansyyttäjä Jaana Linna vaatii kaikille kolmelle miehelle ehdottomia vankeusrangaistuksia. Kaikki tekijät olivat ehdollisten vankeusrangaistusten koeajoilla helmikuussa 2018. Kahdelle tekijöistä tuomiot oli annettu marraskuussa 2017. Tämän lisäksi neljännelle miehelle vaaditaan sakkorangaistusta kätkemisrikoksesta – hän oli vastaanottanut ja piilottanut ryöstössä saatua omaisuutta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat