Paikalliset

Saara Särmä muistelee kokemaansa uhkailua uutuuskirjassa – "Rovaniemellä tarvittiin turvamiehiä"

Rosa Meriläisen ja Saara Särmän järjestämä kiroiluilta rovaniemeläisessä kirjakaupassa kävi tunteisiin. Särmä muistelee tapahtumia nyt some-raivoa käsittelevässä uutuuskirjassa.

Tomi Palsa

Tamperelainen tutkija, feministisen ajatushautomo Hatun johtaja Saara Särmä muistelee kokemaansa uhkailua Mikko Sovijärven ja Ilona Pajarin kirjoittamassa uutuuskirjassa Kansa raivostui. Kirjaan on haastateltu kymmeniä henkilöitä, jotka ovat tavalla tai toisella olleet ottavana osapuolena sosiaalisen median keskusteluissa.

– Olen esiintynyt julkisuudessa feministinä, siitä se varmaan lähinnä tulee. Se on alkanut siitä, kun minusta on tullut julkinen hahmo All Male Panel -projektin tunnetuksi tulemisen kautta, noin toukokuusta 2015 lähtien. Saan huomattavasti enemmän positiivista palautetta suoraan itselleni, aika vähän tulee Facebookin inboxiin tai Twitterissäkään negatiivista palautetta, kyllä se on huomattavan minimaalista minun kohdallani, Särmä kertoo.

Kertaalleen tilanne eskaloitui, kun Särmä oli puuhaamassa Rosa Meriläisen ja Johanna Vehkoon kanssa kiroiluiltamaa rovaniemeläiseen kirjakauppaan. Lopullisesti häiriön laukaisi naisten kurjanjulkistamistilaisuus.Ilta herätti jo entuudestaan tietyssä väessä sen verran paljon aggressioita, että tilaisuutta tultiin seuraamaan muutamankin ns. valemedian kautta tutustuneen henkilön voimin. 

– Se, että tultiin fyysisesti paikalle, ja kymmenkunta tyyppiä oli paikalla myös kiroiluiltamassa kahdeksankymmenen feministin joukossa omassa nurkassaan, siitä tuli tosi kurja fiilis pitkäksi aikaa. Fyysinen uhka oli siinä eri tavalla läsnä.

– Kirjakaupassa oli paikalla useita turvamiehiä, koska poliisi oli tehnyt turvallisuusarvion ja päättänyt, miten tähän reagoidaan. He (uhkailijat) saivat käännettyä sen jutun, että me olemme ylireagoineet ja olemme tilanneet sinne turvamiehet. Periaatteena on tietysti, että uhkiin ei reagoida itse, vaan ne ilmoitetaan poliisille ja he ammattilaisina tekevät mitä tekevät.

Särmä toivoo, että vastaavasta toiminnasta olisi seurauksena selkeämpi rangaistus.

– Meidän tietysti sanottiin ylireagoineen itse, vaikka kyse oli poliisin arviosta. Poliisilla toivoisi tietysti olevan resursseja puuttua myös vähemmän konkreettiseen uhkaan ja uhkailuun. Kyllä moni tavallinen perheenisä lopettaisi turhan huutelun, jos siitä tulisi esimerkiksi sakko heille. Herättäisiin siihen, että tämä ei ole OK eikä laillista, Särmä pohtii kirjassa.

Uutista päivitetty 24.4. kello 21.27: Paikalle tarvittiin turvamiehiä, ei poliiseja. Illan aikana järjestettiin myös kirjanjulkistamistilaisuus, jossa häiriköt olivat paikalla.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat