Puheenaihe

Petteri Orpo HS:lle Harkimon yhteyksistä venäläisiin liikemiehiin: "Ei se ainakaan helpota asiaa"

Petteri Orpo (kok.).

Sakari Piippo / VNK

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kertoo Helsingin Sanomille, että kokoomuksen jättänyt kansanedustaja Harry Harkimo todennäköisesti turhautui, kun ei saanut puolueelta tavoittelemiaan kärkipaikkoja.

Orpo ei halua arvioida, olivatko Harkimon Venäjä-yhteydet ongelma ministerinpaikkoja täytettäessä. Kysyttäessä, olisiko esimerkiksi ulkomaankauppaministeriksi voitu valita henkilö, jolla on liiketoimia USA:n sanktiolistalla olevien liikemiesten kanssa, Orpo vastaa, ettei se ainakaan helpottanut asiaa.

– Näissä asioissa pitää olla näinä päivinä todella tarkka. Minä olen. Olen luvannut tehdä paikkoihin sellaisia valintoja, jotka ovat päteviä, kestäviä ja kokonaisuutena parhaita mahdollisia, sanoo Orpo HS:n haastattelussa.

Lehden mukaan Harkimon puoliksi omistamien jääkiekon KHL-liigassa pelaavien Jokerien tappioita on tiettävästi katettu venäläisvaroin ja vastaavista asioista on nostettu esiin vakavia kysymyksiä Yhdysvalloissa.

– On käynyt mielessä tämä, sanoo Orpo HS:lle.

Harkimo ilmoitti torstaina eroavansa kokoomuksesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat