Puheenaihe

Äärioikeisto mellasti itsenäisyyspäivänä, äärivasemmisto hyökkäsi Rautatientorin leiriin – tätä oli kotimainen ekstremismi 2017

Ääriryhmittymien väkivaltarikokset keskittyivät viime vuonna Helsinkiin. Poliisia tarvittiin turvaamaan etenkin itsenäisyyspäivän yhteenottoja.

Päivi Tuovinen

Suomessa tunnistettiin viime vuonna noin sata rikosta, joiden epäillään liittyvän ääriryhmien jäsenten harjoittamaan väkivaltaiseen ekstremismiin.

Puolessa epäilyistä taustalla oli äärioikeistolainen toiminta, ja noin kolmannes liittyi uskonnolla perusteltuun ekstremismiin, joista näkyvin oli Turun joukkopuukotus.

Loput epäilyistä liittyivät äärivasemmistolaisen radikaaliliikehdintään.

Luvut käyvät ilmi sisäministeriön maanantaina julkaisemasta tilannekatsauksesta, joka piirtää kuvaa paitsi ulkomailta tulevasta ääriajattelun uhkasta, myös Suomessa syntyvästä kotikutoisesta ekstremismistä.

Lukuja pitää lukea suuntaa antavina, sillä tilastot eivät anna täysin yksiselitteistä kuvaa ääriryhmien toiminnan aktiivisuudesta.

Tämä johtuu siitä, että yksittäisistä tapahtumista on voitu kirjata joko yksi tai useampi rikosepäily poliisin tietojärjestelmään.

Laajinta oli äärioikeiston toiminta, joka keskittyi sisäministeriön mukaan viime vuonna Helsinkiin. Pääkaupungissa kirjattiin peräti kaksi kolmasosaa rikosepäilyistä.

Näkyvimpiin tapauksiin kuuluivat Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (PVL) väkivallanteot itsenäisyyspäivänä 2017.

Ainakin kolmen PVL:n jäsenen epäillään syyllistyneen pahoinpitelyrikoksiin kahdessa eri välikohtauksessa, joista yksi videoitiin suorana nettiin.

Uhreina oli sisäministeriön mukaan äärioikeiston vastustajia tai äärivasemmistolaisen ideologian kannattajia.

Helsinkiin oli kutsuttu PVL:n jäseniä muun muassa Ruotsista, sekä muiden äärikansallismielisten ryhmien toimijoita.

KUVA: Antti Niemi (vas.) ja Jesse Torniainen ovat olleet esillä kansallissosialistisen PVL:n edustajina. Niemi on vastustanut oikeudessa järjestön lakkauttamista. Torniainen tuomittiin vankeuteen Helsingin Rautatientorin hyppypotkupahoinpitelystä. KUVA: PEKKA RUISSALO

Äärioikeistolainen liikehdintä on Suomessa edelleen valtaosin rasististen skinheadryhmien toimintaa. Liike on ministeriön arvion mukaan hajanainen. Viime vuonna sen kannattajiin liittyviä rikosepäilyjä kirjattiin toistakymmentä.

Organisoitua toimintaa äärioikeistossa harjoittaa PVL, joka on nyt lakkauttamisuhan alla. Pohjoismaista kansallissosialistista valtiota kannattava vallankumousliike saattaa painua jatkossa maan alle, sillä hovioikeus antoi viime viikolla välituomion, joka edistää järjestön kieltämistä Suomessa.

Äärioikeiston tekemiksi epäillyissä rikoksissa tyypillisin rikosnimike oli viime vuonna pahoinpitely. Muita nimikkeitä olivat muun muassa lievä pahoinpitely, kiihottaminen kansanryhmää vastaan sekä törkeä pahoinpitelyn yritys.

Äärivasemmistolainen liikehdintä oli sisäministeriön arvion mukaan viime vuonna vähäistä, eikä toiminta ole kovin organisoitua.

Äärivasemmistolaisia aktivisteja epäiltiin muun muassa itsenäisyyspäivän väkivaltaisuuksista, jossa hyökättiin PVL:n marssia vastaan.

Useiden henkilöiden epäillään osallistuneen tekoihin, mutta väkivaltaiseen ekstremismiin liittyviä rikosnimikkeitä tapahtuneesta kirjattiin vain yksi.

Äärivasemmiston väkivaltaa oli myös Helsingin Rautatientorilla, jossa se kohdistui maahanmuuttovastaisen Suomi ensin -mielenosoitusleirin osallistujiin.

Kaikkiaan Rautatientorin leiriä vastaan kirjattiin tehdyksi kirjattiin kymmenkunta väkivaltarikosta. Ainakin osassa tekijät olivat todennäköisesti äärivasemmistoa, ministeriö arvioi.

Sisäministeriö määrittele tällaiset teot radikaaliksi antifasismiksi, jossa keskeistä on äärioikeiston haastaminen ja häiritseminen.

Suomi Ensin -mielenosoittajia epäiltiin puolestaan paristakymmenestä tapauksesta, kuten turvapaikanhakijan pahoinpitelystä pippurikaasulla.

Helsingin poliisi hajotti lopulta sekä Rautatientorin Suomi ensin -leirien että turvapaikanhakijoita puolustaneen leirin useiden väkivaltaisten tai telttoihin kohdistuneiden välikohtausten jälkeen.

Vantaalaisen rockbaarin omistaja joutui itsenäisyyspäivänä rikoksen uhriksi, kun hänen autonsa poltettiin kotipihalla. KUVA: TIINA ÖRN

Sisäministeriön luvuissa ovat mukana ainoastaan ihmisten henkeen ja terveyteen kohdistuvat ektremistiset rikosepäilyt, pois lukien esimerkiksi koti- ja lähisuhdeväkivalta.

Tarkastelun ulkopuolelle jäävät siten myös omaisuuteen kohdistetut rikokset.

Tilannekatsauksessa mainitaan kuitenkin Vantaalla itsenäisyyspäivänä tehty paikallisen ravintoloitsijan autojen tuhopoltto ravintoloitsijan kotipihassa.

Tekijäksi ilmoittautui äärivasemmiston kannattajia ravintoloitsijan tarjottua ravintolansa äärioikeistolaisten bändien esiintymispaikaksi.

– Vaikka vahingonteko-rikosnimike ei sinällään liity väkivaltaiseen ekstremismiin, tämänkaltainen toiminta on osoitus äärioikeistoon kohdistuvista provokaatioista, jotka on toteutettu muulla tavoin kuin suoraan yleisötapahtumissa häiriköimällä, katsauksessa kuvaillaan ja muistutetaan, että autojen sytyttäminen voi johtaa myös henkilövahinkoihin.

Uskontoperusteiseen ekstremismiin liittyvissä epäilyissä tyypillisimmät rikosnimikkeet olivat pahoinpitely ja laiton uhkaus.

Tähän ryhmään kuuluvat Turun puukotusiskusta kirjatut rikosepäilyt eli kaksi terroristisessa tarkoituksessa tehtyä murhaa ja kahdeksan terroristisessa tarkoituksessa tehtyä murhan yritystä.

Lounais-Suomen alueella kirjattiin selvästi eniten rikoksia, joiden epäillään liittyvän uskonnolla perusteltuun ekstremismiin.

Merkille pantavaa on, että Turussa elokuussa 2017 tapahtunut puukotusisku ei aktivoinut ääriliikkeitä, mutta se herätti voimakasta keskustelua.

– Iskusta ei seurannut mainittavaa liikehdintää islaminvastaisessa äärioikeistossa, jonka toiminta oli varsin järjestäytymätöntä ja keskittyi lähinnä sosiaalisessa mediassa tapahtuvaan viestimiseen.

LUE MYÖS: Viranomaiset huolestuivat Isisin houkuttulemista naisista ja lapsista

Myös uhkaus ja yllytys ovat ekstremismiä

Väkivaltaiselle radikalisoitumiselle ja ekstremismille ei ole yhtä, kansainvälisesti hyväksyttyä määritelmää.

Ekstremistisiksi rikoksiksi katsotaan kaikki väkivaltarikokset, väkivaltaan yllyttämiseen liittyvät rikokset ja väkivallalla uhkaukset tai muut rikokset, joiden motiivi liittyy tekijän aatemaailmaan.

Myös rikosyritykset ja erilaiset osallisuuden muodot, kuten avunanto ja rikoskumppanuus huomioidaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat