Puheenaihe

KL: Sähköautojen hankintatuki piristänyt alkuvuoden autokauppaa – alan edustajat toivovat suurempaa tukea

Autokauppa-alalla työskentelevät epäilevät, etteivät toimet riitä tavoitteiden saavuttamiseksi.

Kuvituskuva.

Jyrki Hämäläinen

Vaikka sähköautojen suosio onkin kasvussa ja niiden kauppa on piristynyt, autokauppiaat epäilevät nykyisten hankintatukien riittävyyttä. Asiasta kertoo Kauppalehti.

Sähköautojen lisäämiseksi on valtion budjettiin kirjattu seuraaville neljälle vuodelle 24 miljoonaa euron tuki.

Valtion tavoitteena on saada Suomen teille vähintään 250 000 sähköautoa vuoteen 2030 mennessä. Tästä syystä uuden sähköauton ostaja tai pitkäaikaisvuokraaja voi saada vuoteen 2021 asti valtiolta hankintatukea, jonka suuruus on 2000 euroa. Jotta tuen edellytykset täyttyvät, auton tulee olla täyssähköinen henkilöauto ja hinnaltaan alle 50 000 euroa.

Kauppalehden haastattelemien autokauppiaiden ja sähköautoja maahantuovien yritysten mukaan vuoden alussa voimaan astunut tuki on piristänyt kauppaa ainakin jossain määrin, mutta tukisummien pitäisi olla suurempia.

Nissan Nordic Europen maajohtaja Anu Eskola ja Volkswagenin henkilöauto-osaston johtaja Mikko Mykrä pitävät tukea oikeansuuntaisena.

– Tuki on ollut kuluttajien saatavilla vasta muutaman viikon, joten suuria johtopäätöksiä on vielä vaikea tehdä. Vaikka tuki onkin naapurivaltioitamme pienempi, on tämä hyvä ja oikeansuuntainen alku, peukutamme vahvasti, sanoo Eskola Kauppalehdelle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat