”Tampere3:ssa on enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia”

Turvan pääkonttorin parveekkeelta on näkymä yliopistomäelle. Toimitusjohtaja Minna Metsälä on seurannut uuden yliopiston synnytystuskia tarkasti.

Petteri Mäkinen

KOULUTUS Tampereen kauppakamarin puheenjohtaja toivoo pitempää katsetta keskusteluun kiistojen keskelle jääneestä säätiöyliopistosta.

Tampereen kauppakamarin puheenjohtaja Minna Metsälän mukaan keskustelu uuden Tampereen yliopiston tulevaisuudesta pyörii liikaa uhkien ympärillä.

Metsälän mukaan vahva säätiöyliopisto on Tampereelle merkittävä menestystekijä.

– Toivon, että Tampere3.ssa nähtäisiin enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia. Maailmalla on paljon esimerkkejä onnistuneista fuusioista. Moni niistä on varmasti alkuun tuntunut kovilta päätöksiltä.

Keskinäisen Vakuutusyhtiö Turvan toimitusjohtaja on seurannut yliopistomaailman kuohumista tarkasti Turvan pääkonttorilta Viinikankadun toiselta puolelta.

Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun tiedekuntaneuvoston jäsenenä hän ei halua ottaa kantaa kritiikkiin, jonka mukaan uusi johtosääntö murentaa periaatteellisesti tärkeänä pidetyn yliopiston itsehallinnon. Kovin kiistely on käyty siitä, kuka nimittää yliopiston uuden hallituksen.

– Ymmärrän sen, että yliopistomaailmalla on oma dynamiikkansa. Nyt pitää kuitenkin katsoa vähän pitemmälle.

Tieteen tekemisen itsenäisyys ja riippumattomuus ovat Metsälän mukaan tärkeitä arvoja tulevaisuudessakin, vaikka yhteistyö yrityselämän kanssa lisääntyisi.

Pirkanmaalaisen yrityselämän uuden puhenaisen mukaan myös yritykset voisivat olla aktiivisempia oppilaitosten osaamisen käyttämisessä.

– Ei jokaisen asian selvittämiseen tarvita helsinkiläistä konsulttitoimistoa. Turva on tilannut työhyvinvointitutkimuksensa Tampereen yliopiston tutkimus- ja koulutuskeskus Synergokselta jo yli kymmenen vuoden ajan. Tampere3-hankkeessa yliopistot ovat nousseet paljon esille, mutta pitää muistaa, että mukana olevalla Tampereen ammattikorkeakoululla pitkä osaaminen yritysyhteistyössä.

Metsälän mukaan Tampere3 on tärkeä osa maakunnan osaamisen kehittämistä ja oppimiseen kannustavaa ympäristöä.

Viime viikolla julkaistussa Tampereen kauppakamarin vuoden 2018 vaikuttamissuunnitelmassa osaamisen kehittäminen on yksi neljästä pääkohdasta.

– Osaamisen kehittäminen ei ole vain johtaja- ja esimiestason asia, vaan sen pitää lähteä toisen asteen koulutuksesta saakka. Työntekijän työmarkkina-arvon kasvattaminen vaikuttaa myös työllisyyteen.

Vaikuttamissuunnitelmassa Tampereen kauppakamari ilmoittautuu halukkaaksi myös elinkeinoelämää lähellä olevien professuurien rahoittamiseen.

Written by:

Petteri Mäkinen

Ota yhteyttä