Paikalliset

Vapriikki sijoittui hienosti, myös Muumimuseolla meni lujaa! – Suomen museoissa tehtiin uusi käyntiennätys

Reetta Tervakangas

Museovirasto on julkaissut alustavat tiedot Suomen museoiden kävijämääristä. Viisi suosituinta museokohdetta vuonna 2017 olivat Ateneumin taidemuseo, Helsingin kaupunginmuseo, Nykytaiteen museo Kiasma, Vapriikki ja Helsingin taidemuseo.

Tampereella sijaitseva Vapriikki sijoittui listalla neljänneksi.

Vuoden 2017 kesäkuussa avattu Muumimuseo on myös löytänyt yleisönsä. Museotilaston mukaan Muumimuseossa kävi vuonna 2017 yli 71 000 vierasta.

Museoviraston mukaan vuonna 2017 ammatillisesti hoidetuissa museoissa vierailtiin 7,1 miljoonaa kertaa, mikä on yli 400 000 käyntiä enemmän kuin edellisenä vuonna. Museokäynnit ovat jo pidemmän aikaa olleet kasvussa, mutta viimeisen parin vuoden aikana tapahtunut jyrkkä nousu on poikkeuksellinen.

Museoviraston pääjohtaja Juhani Kostetin mukaan käyntilukujen kasvun taustalla näkyy ennen kaikkea kolme keskeistä tekijää. Suomalaiset museot ovat viime vuosina onnistuneet toteuttamaan yleisöjä kiinnostavia, ajankohtaisia ja vetovoimaisia näyttelyitä. Lisäksi museoiden brändäys ja palvelumuotoilu ovat tehneet museoista entistä näkyvämpiä ja tunnetumpia. Myös Museokortti on madaltanut kynnystä tulla museoon.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat