Vaalit

Salo näytti mallia: Niinistölle 74,5% äänistä

Vihreiden Pekka Haavisto, perussuomalaisten Laura Huhtasaari ja valitsijayhdistyksen listoilla ehdolla ollut Paavo Väyrynen eivät pystyneet haastamaan Sauli Niinistöä presidentinvaaleissa. Niinistö valittiin suoraan toiselle kaudelle.

Johanna Erjonsalo

Sauli Niinistö oli ylivoimainen koko maassa, mutta rohmusi syntymäkunnassaan Salossa varsinaisen ennätyssaaliin: Niinistöä äänesti peräti 74,5 prosenttia uurnilla käyneistä salolaisista. Vihreiden Pekka Haavisto on Salossakin vaalien kakkonen. Haaviston äänisaalis jäi kuitenkin kaupungissa 7,1 prosenttiin. Kolmanneksi Salossa tuli perussuomalaisten Laura Huhtasaari, jota äänesti 5,0 prosenttia Salossa äänioikeuttaan käyttäneistä.

Niinistö oli suosituin ehdokas myös koko Varsinais-Suomen vaalipiirissä. Hän keräsi äänistä 65,5 prosenttia. Esimerkiksi Turussa Niinistön äänisaalis jäi kuitenkin ”vain” 60,8 prosenttiin, Pekka Haaviston osuus oli 18,5 prosenttia.

Vertailun vuoksi: joka neljäs eli 25,6 prosenttia uurnilla käyneistä helsinkiläisistä äänesti presidentiksi vihreiden Pekka Haavistoa. Haavisto sai Helsingistä 91 233 ääntä.
Äänimäärä ei riittänyt silti Helsingissäkään vaalien ykkössijaan: Sauli Niinistön taakse asettui 54,8 prosenttia eli 195 354 uurnilla käyneistä. Niinistö olisi siis tullut valituksi heti ensimmäisellä kierroksella myös Helsingissä.

Perussuomalaisten Laura Huhtasaari oli Helsingissäkin kolmonen (4,9%). Vasemmistoliiton Merja Kyllönen oli neljäs (3,7%) ja demareiden Tuula Haatainen viides (3,6%) niukasti ennen Paavo Väyrystä (3,5%). Vähiten Helsingistä keräsi ääniä keskustan Matti Vanhanen (1,5%), RKP:n Nils Torvaldsin jälkeen (2,4%).

Juttua päivitetty, kun kaikki äänet laskettu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Vaalit

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat