Paikalliset

Pirkanmaan Vuoden työnantaja on tamperelainen ohjelmistotalo – Voitto BearIt Oy:lle

Sonja Sivonen

Pirkanmaan Vuoden työnantaja 2017 on valittu. Vuoden työnantajaksi raati valitsi tamperelaisen ohjelmistotalo ​BearIT Oy​:n.

– Digitaalinen ohjelmistotalo BearIT on hyvässä kasvuvauhdissa. Organisaatiossa ollaan aidosti kiinnostuneita luomaan uusia työpaikkoja, parantamaan ohjelmistoalan työllisyystilannetta sekä vastaamaan alan työvoimapulaan. Yritys palkkaa erityisesti työttömiä ja työttömyysuhan alaisia työntekijöitä sekä tarjoaa heille aidon mahdollisuuden täydentää ja kehittää osaamistaan osana työtehtäviä, Tampereen kauppakamarin yhteyspäällikkö​ Akira Ropo ​perustelee​ ​raadin valintaa.

BearIT:n toimitusjohtaja ​Teemu Karhu pitää tärkeänä tavoitteena luoda uusia työpaikkoja ja kasvaa, samalla kuitenkin joustavuutta vaalien. Yrityksessä luotetaan Karhun mukaan jokaisen työntekijän omaan osaamiseen ja asiantuntijuuteen.

BearIT Oy:n henkilöstö arvioi työnantajaansa seuraavasti.

– Aiempiin työnantajiini verrattuna BearIT on kaikin tavoin erilainen työnantaja ja työpaikka. Koen, että minua arvostetaan tässä työyhteisössä omana itsenäni, saan vapauksia oman työni toteuttamiseen ja minua kannustetaan jatkuvaan osaamisen päivittämiseen. Meillä on mielestäni rento, avoin ja reilu meininki työporukassa.

Kymmenen finalistin joukosta raati palkitsi kunniamaininnalla ​Framery Oy​:n. Yrityksen liikevaihto vuonna 2016 oli lähes 18 miljoonaa euroa, kun se on tänä vuonna kasvanut jo noin 40 miljoonaan euroon. Taloudellisen menestyksen kanssa kulkee missio luoda onnellisempi työpaikka.

Tänä vuonna kilpailun järjestäjä Tammerkosken Nuorkauppakamari toteutti yhteistyössä kaupunkilehti Tamperelaisen kanssa yleisöäänestyksen Vuoden työnantaja -finalisteista. Yleisöäänestyksen voiton vei tiukassa kilpailussa yhden äänen enemmistöllä siivousalan yritys ​Koti Puhtaaksi Oy​. Työyhteisössä on hyvä ilmapiiri, asiat sujuvat ja työntekijät kokevat, että heidän työtään arvostetaan ja työllä on merkitystä.

Vuoden työnantaja on pirkanmaalaiselle yritykselle jaettava vuosittainen palkinto, joka jaettiin torstaina jo 35. kerran. Vuodesta 1983 saakka järjestetyn kilpailun tavoitteena on kannustaa yrityksiä työllistämään ihmisiä ja kehittämään yrityksen toimintaa myös työntekijöiden näkökulmasta.

– Kilpailun kriteeristössä painotettiin taloudellisten lukujen lisäksi erityisesti työntekijöistä huolehtimista, työntekijöiden motivoimista ja kehittämistä, taustoittaa kilpailun projektipäällikkö ​Hanna Kurikko.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat