Puheenaihe

"Kansa tahtoo erotuomarin" – Evan kysely kertoo suomalaisten toivovan vahvaa presidenttiä

Enemmistö suomalaisista on sitä mieltä, että presidentin valtaoikeuksia on karsittu jo liikaa. Kuvituskuva.

Arkisto/Armi Suojanen

Enemmistö suomalaisista haluaisi lisätä tasavallan presidentin valtaoikeuksia, kertoo Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan arvo- ja asennetutkimus.

Tutkimuksen mukaan 60 prosenttia suomalaisista antaisi melko paljon valtaa esimerkiksi eduskunnan lainsäädäntötyöhön.

– Tuloksen vahvuutta voi pitää yllättävänä, koska ylimpien valtioelimien välistä vallanjakoa Suomessa on parlamentarisoitu ja presidentin valtaoikeuksia karsittu määrätietoisesti jo noin 30 vuoden ajan, arvioi Elinkeinoelämän valtuuskunnan tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto.

Tutkimuksessa selvitettiin, miten paljon valtaa presidentillä tulisi olla kaikkiaan 17 asiassa.

Haaviston mukaan vastauksia voidaan tulkita siten, että presidentin valtaoikeuksien karsimisessa on kansalaisten mielestä menty liiallisuuksiin.

– Kyse on myös siitä, että kansalaiset kokevat, että presidentti voisi toimia jonkinlaisena kansakunnan erotuomarina. Hän voisi viheltää pilliin, kun hallituksen muodostaminen ei ota onnistuakseen, kun hallituksen toiminta halvaantuu erimielisyyksien vuoksi tai kun hallitus tuo eduskuntaan lakiesityksen, joka on perusteltu huonosti tai valmisteltu puutteellisesti, Haavisto sanoo.

Pitäisikö presidentillä olla nykyistä enemmän valtaa?

Kyllä
76% (25 ääntä)
Ei
24% (8 ääntä)
Ääniä yhteensä: 33

Arvo- ja asennetutkimus

Kysely presidentin vallasta on osa EVAn vuoden 2018 Arvo- ja asennetutkimusta.

Tulokset perustuvat 2 073 suomalaisen vastauksiin.

Virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan.

Tiedot kerättiin 2.–15. tammikuuta.

Vastaajat edustavat koko maan aikuisväestöä.

Aineisto on kerätty Taloustutkimuksen internet-paneelilla ja painotettu edustamaan väestöä sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan.

EVAn Arvo- ja asennetutkimuksia on tehty vuodesta 1984.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat