Puheenaihe

IL: Mies riitautti peltipoliisin antaman sakon ja voitti

Poliisi joutuu hylkäämään lähes kolmanneksen tolppatallenteista. Kuvituskuva.

arkistokuva

Sipoolaismies hämmästyi toden teolla Helsingin Käpylässä 13. tammikuuta, kun poliisin tolppakamera välähti hänen kohdallaan kaksi kertaa.

Miehen yhteydenotto poliisin liikenneturvallisuuskeskukseen paljasti, että kamerajärjestelmä oli tehnyt virheen.

Tapauksesta kertoo Iltalehti.

Lehden haastattelema Vesa Pohjola oli ajamassa Tuusulanväylän keskikaistaa kohti Helsinkiä, kun ennen ensimmäistä valoristeystä välähti. Heti risteyksen jälkeen tolppa nappasi toisen kuvan.

Autoilija oli vakuuttunut, ettei hän ajanut ylinopeutta ja soitti siksi hätäkeskukseen viallisesta kameratolpasta.

Pohjolan mukaan päivystäjä suhtautui asiaan töykeästi ja väitti, että kamera valvoo turvavöidenkin käyttöä. Tietotekniikan alalla toimiva Pohjola tiesi, ettei väite pitänyt paikkansa, ja lähetti seuraavaksi sähköpostia liikenneturvallisuuskeskukseen.

Vastauksessaan poliisi kehotti täyttämään rikesakon mukana tulevan lomakkeen, jolla voi vastustaa sakkoa.

Pohjola ei vastaukseen tyytynyt, vaan vaati rikkeen mittaustuloksia kuvineen, kameran huoltotiedot ja sertifioinnit heti kotiosoitteeseensa.

Pari tuntia myöhemmin poliisi myönsi, että järjestelmässä oli virhe.

Virkavalta kuitenkin ilmoitti, ettei tallennetta ollut vielä siirretty varsinaiseen järjestelmään ja että kuvan tarkastanut poliisi oli jo hylännyt tolppakuvan.

Pohjola arvelee, että välähdyksen aiheutti lähellä ajanut bussi, jonka ylinopeuden kamera tulkitsi hänen autolleen.

Hän on huolissaan tilanteesta ja epäilee, ettei ole ainoa, joka on joutunut kameravirheen uhriksi.

Helsingin liikennetuvallisuuskeskuksen johtaja ylikomisario Dennis Pasterstein kertoo Iltalehdelle, että liki kolmannes tolppatallenteista joudutaan hylkäämään.

– Syynä voi olla esimerkiksi huono kuvanlaatu, rikkoontunut salama tai moottoripyörä (jossa rekisterikilpi on vain takana).

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat