Puheenaihe

Yli puolet suomalaisista vastustaa aktiivimallia – Yle: selkä kahtiajako oikeistoon ja vasemmistoon

 

Kuvituskuva

Johanna Erjonsalo

Yli puolet suomalaisista kokee, ettei voimaan tullutta työttömyysturvan aktiivimallia pitäisi ottaa käyttöön, uutisoi Yle. 56 prosenttia Ylen Taloustutkimuksella teettämään kyselyyn vastanneista ilmoittaa vastustavansa mallia. Sen käyttöönottoa kannattaa 37 prosenttia vastanneista ja seitsemän prosenttia ei osaa ilmoittaa kantaansa.

Ylen kysely vahvisti sen, että aktiivimalli jakaa vastaajia oikeistoon ja vasemmistoon. Sen mukaan kristillisdemokraattien, keskustan ja kokoomuksen kannattajista suurin osa kannattaa aktiivimallin käyttöönottoa. SDP:n ja vasemmistoliiton tukijoista 13 prosenttia kannattaa mallia, kun taas neljäsosa vihreiden kannattajista tukee aktiivimallin käyttöönottoa.

– Yllättävän vahva kannatus aktiivimallille on myös keskustan kannattajien joukossa. Tämä kertoo siitä, että keskusta ja kokoomus ovat monessa asiassa käytännössä sisarpuolueita Suomessa, Taloustutkimuksen Juho Rahkonen kommentoi Ylelle.

Ylen teettämässä kyselyssä selviää, että aktiivimalli saa eniten tukea 15–24-vuotiailta. Toisaalta sama ikäryhmä kertoo tietävänsä mallista vähiten, kirjoittaa Yle.

Lue koko juttu täältä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat