Paikalliset

Pirkkalasta tutun taiteilijan kantaaottavalle teokselle tyly loppu Helsingissä - Poliisi etsii tekijää

Tämä ympäristötaideteos on nyt historiaa.

Pirkkalalaisille hyvin tutun taiteilija Villu Jaanisoon jättimäinen gorillapatsas poltettiin Helsingin Viikissä viime yönä. Asiaan yhdistettiin aluksi anarkistiryhmä, mutta ryhmän lähettämäksi väitettyä viestiä pidetään epäaitona. Poliisi vahvistaa, että heillä ei ole tietoa tekijöistä.

Tekijät eivät ole välttämättä perehtyneet taiteilijan omaan kuvaukseen työstään.

– Ennakkoluuloista huolimatta gorillat ovat arkoja, surumielisiä eläimiä, joiden elinalueet ja olosuhteet ihminen omalla toiminnallaan on kutistanut liian pieniksi, Jaanisoo kertoi syksyllä 2009.

Myös taustalla ollut Viikin kampuskirjasto kärsi lieviä vaurioita tulipalossa.

Gorilla löysi Viikistä kotipaikan 2000-luvulla. Teoksen tehnyt virolainen Villu Jannisoo on työskennellyt Pirkkalan veistospuiston taiteellisena johtajana. Miehen kädenjälkeä on myös patsas nimeltä Homo Birkkalensis – Pirkkalan ihminen.

UUTISTA PÄIVITETTY KESKIVIIKKONA 11.1.2018 KELLO 20.15: Alkuperäinen uutinen aiheesta väitti virheellisesti, että asialla olisi ollut anarkistiryhmä. Poliisi vahvisti keskiviikkona iltapäivällä, ettei tietoa tekijästä tai tekijöistä ole.

 

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat