Paikalliset

Kangasala on maanantaina ensimmäistä päivää kaupunki

Pekka Ruissalo

Kangasala on uudenvuoden päivänä viettänyt historiallista vuorokautta. Pitkän linjan kunta on ollut 1. tammikuuta ensimmäistä päivää kaupunki. Vuosia kestänyt ja jonkin verran vastustustakin herättänyt prosessi sai samalla lopullisen sinetin.

Tamperelainen uutisoi asiasta viimeksi viime syksynä.

- Kunnanvaltuusto päätti viime helmikuussa äänin 33-18, että meistä tulee kaupunki. Kangasalla on muuttunut moni asia 1990-luvun jälkeen, joten kaupunki tuntuu tällä hetkellä luontevalta, kommentoi nykyinen kaupunginjohtaja Oskari Auvinen Tamperelaisen haastattelussa.

Tiettyjä muutoksiakin suurempi muutos teettää. Graafinen ilme ja verkkosivut uudistetaan. Kaupunki-nimikkeen käyttöönotosta ei aiheudu ylimääräisiä kustannuksia. Muutoksen jälkeen Kangasala on Suomen 33. suurin kaupunki.

Kangasalan kaupungilla menee muutenkin lujaa. Viime vuonna se oli Suomen kolmanneksi voimakkaimmin kasvava kaupunki heti Vantaan ja Sipoon jälkeen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat