Paikalliset

Hervannan Cinolassa pyörii taas leffoja!

ELOKUVAT Hervannan elokuvateatteri avasi yllättäen ovensa.

Pirkanmaan elokuvakeskus ry esittää leffoja Hervannan elokuvateatterissa. Ovet avattiin viime perjantaina.

Juha Lassila

Hervannan elokuvateatteri on herännyt yllättäen henkiin. Elokuvateatteri sulki ovensa vuodenvaihteessa, kun teatteria siihen asti pyörittäneen yrityksen vuokrasopimus umpeutui.

Nyt Cinolana tunnetun leffateatterin puikkoihin on astunut Pirkanmaan elokuvakeskus ry. Keskus pyörittää Tampereen Kehräsaaressa elokuvateatteri Niagaraa.

Niagaran teatterinhoitaja Juha Elomäki kertoo, että päätös Cinolan vuokraamisesta tehtiin pikaisesti.

– Saimme hiljattain vinkin, että Hervannassa voidaan näyttää elokuvia. Olimme siihen asti luulleet, ettei siellä ole enää mitään laitteita, Elomäki kertoo.

Cinolan toiminta pistettiin pystyyn muutamassa viikossa, ja ensimmäiset elokuvat nähtiin viime perjantaina. Ohjelmistossa oli viikonloppuna kolme elokuvaa: Tuntematon Sotilas, Yösyöttö ja My Little Pony.

– Perjantain, lauantain ja sunnuntain aikana Cinolassa kävi reippaasti yli 200 katsojaa. Se on hyvin siihen nähden, että emme ehtineet juurikaan markkinoida Cinolan avaamista.

Pirkanmaan elokuvakeskus on sopinut Tampereen Tilakeskuksen kanssa, että tilaa vuokrataan loppiaiseen 2018 asti.

– Katsomme joulukuussa, miten toiminta on lähtenyt käyntiin ja arvioimme jatkomahdollisuuksia. Elokuvien esittäminen on kallista, eikä sitä kannata tehdä tappiolla.

Elomäki uskoo, että Hervannalla on potentiaalia omaan elokuvateatteriin.

– Väestöä on pienen kaupungin verran. Se on kuitenkin haastavaa, miten hervantalaiset löytävät elokuvateatteriin, kun se on ollut jonkin aikaa suljettuna. Tyhjästä on aina hankala aloittaa.

Elomäki luonnehtii Cinolan tiloja erinomaisiksi.

– Elokuvateatterina se on 10+. Valkokangas on reilut kahdeksan metriä leveä, ja äänentoistolaitteet ovat viimeisen päälle. Istumapaikkoja on sata.

Teatterissa näytetään elokuvia keskiviikosta sunnuntaihin. Teatteri on kiinni maanantaisin ja tiistaisin.

Tänä perjantaina Cinolassa nähdään Tuntematon Sotilas ja Thor – Ragnarök. Lauantaina ja sunnuntaina esitetään Yösyöttö, Tuntematon Sotilas ja Thor – Ragnarök.

Pirkanmaan elokuvakeskus

on edistänyt vuodesta 1982 lähtien elokuvakulttuurin tuntemusta Pirkanmaalla.

järjestää elokuvanäytöksiä Niagarassa ja nyt myös Hervannan Cinolassa.

antaa alan opetusta ja neuvontaa, järjestää erilaisia työpajoja sekä tekee yhteistyötä muun muassa kulttuuri- ja opetusalan väen kanssa.

Cinola on rakennettu alun perinkin elokuvateatteriksi. Sen toimintaa pyörittivät pitkään teekkarit, ja heidän jälkeensä yksityinen yritys.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat