Paikalliset

YLE MOT kommentoi Tamperelaisen pääkirjoitusta

Viitekuva.

Petteri Mäkinen

Karri Kannalan pääkirjoitus Tamperelaisessa 23.9. sisältää useita väärinymmärryksiä 18.9. esitetyn MOT-ohjelman sisällöstä. Oli kyse sitten tahallisista tai tahattomista väärinkäsityksistä, tiedot vaativat oikaisua.

Pääkirjoituksessa katsotaan, että ohjelma esitti väitteitä korruptiosta. Ohjelmassa Tampereen kaupungilla työskennellyt, nyt eläkkeellä oleva, kaavoittaja arvioi, että Tampereella kyse on rakenteellisesta korruptiosta.

Kannala sekoittaa käsitteet. Korruptio on vakava rikos. Rakenteellinen korruptio taas tarkoittaa esimerkiksi laillisiin rakenteisiin piiloutuvia verkostoita, joissa asioista sovitaan julkisuudelta piilossa, lain porsaanreikiä hyödyntäen.

Tamperelainen väitti myös virheellisesti, että haastateltavien lausuntoja olisi irrotettu asiayhteydestään. Kaikki haastateltavat saivat omat osuutensa etukäteen tarkastettavaksi. Yksikään osuuksiaan kommentoinut haastateltava ei kertonut, että sitaatteja olisi käytetty väärässä yhteydessä. Tämä on myös helppo todistaa tallessa olevista haastatteluista. Kannala ei etukäteen tiedustellut näitä seikkoja.

Osa haastateltavista toki ilmaisi tyytymättömyytensä ohjelman näkökulmaan.

Ohjelma keskittyi siihen, kuinka avointa ja demokraattista kaupunkien rakentamisen tulisi olla, ja siihen, millä tavalla asioita valmistelevat virkamiehet ja hankkeista päättävät poliitikot istuvat kahdella pallilla tai siirtyvät tehtävästä toiseen.

MOT ei tutkinut sitä, ovatko Tampereen suurhankkeet tamperelaisille hyödyksi vai haitaksi.

Ohjelmassa esiintyneet arkkitehdit ovat työskennelleet Tampereella kaavoittajina. Toinen heistä jäi eläkkeelle kolmisen vuotta sitten, toinen irtisanottiin kesällä. Nämä asiat katsojalle kerrottiin.

Ohjelmassa myös kerrottiin, että toinen entisistä kaavoittajista asuu Tammelan stadionin liepeillä. Tämän siis katsoja sai tietää jo itse ohjelmassa eikä hänen tarvinnut odottaa Kannalan henkilöön puuttuvaa pääkirjoitusta.

Organisaatioiden sisältä tulevaa kritiikkiä kuullaan harvoin julkisuudessa. Organisaatioissa työskennelleet yleensä tietävät, mitä sisällä on tapahtunut ja se antaa lisää uskottavuutta väitteille. Ohjelmaan valitut faktat ovat kuitenkin yksin MOT:n tutkimia ja varmistamia. Asiavirheitä ohjelmassa ei ole.

Ohjelma on katsottavissa Yle Areenassa.

Renny Jokelin

tuottaja, YLE MOT

Tamperelaisen pääkirjoitus, jota asia koskee, löytyy täältä: Asioilla on kaksi puolta

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat