Paikalliset

Houkuttelevatko avopalvelut huumeiden käyttäjiä keskustaan? Näin Jeesistä ja Breikistä vastataan

KESKUSTA Avopalvelujen sijainti puhuttaa tamperelaisia.

Jeesistä muistutetaan, että kaikilla on oikeus oleskella esimerkiksi Veturitorilla. Sen, että käyttää huumeita, ei saa rajoittaa liikkumisen ja olemisen vapautta.

Marjo Rämö

Sairaanhoitaja Jaklin Rashidin pöydällä on alkometri ja laatikollinen puhalluspillejä. Jos viisari vähänkin värähtää, korvaushoitoon tarkoitettu lääke jää siltä päivältä saamatta.

Rashid työskentelee Jeesissä, joka järjestää huumehoidon avopalveluita Tullintorin kupeessa.

Kun Tamperelainen kirjoitti viime viikolla avoimena käytävästä huumekaupasta, lehteen tuli palautetta avopalveluiden sijainnista. Joidenkin mielestä esimerkiksi Jeesin keskeinen sijainti houkuttelee huumeiden käyttäjiä keskustaan.

Jeesin palvelupäällikkö Päivi Ahtiala kävelee päivittäin ongelmallisena pidetyn Veturitorin läpi. Torilla istuskelee silloin tällöin Jeesin asiakkaita.

– Heidät voi laskea kahden käden sormilla. He istuvat siellä yleensä aamupäivisin sen jälkeen, kun he ovat ensin hakeneet korvaushoitolääkeet. Heidän lisäkseen torilla on paljon muutakin väkeä, Ahtiala kertoo.

Jeesissä on käynyt heinäkuun loppuun mennessä 251 eri asiakasta. Lisäksi siellä on piipahtanut 500 henkilöä anonyymissä terveysneuvonnassa.

– Eli jos meidän asiakkaistamme muutama istuu Veturitorilla, pidän sitä aika pienenä määränä. Pidän myös sitä ajatusta kummallisena, etteivät huumeiden käyttäjät saisi olla missään. Toivon, että myös heidät nähdään ihmisinä, joilla on samat ihmisoikeudet kuin muillakin. Palvelua ei voi sijoittaa keskelle metsää, koska siellä se ei tavoita ketään.

Ahtiala ei usko, että avoimena käytävä huumekauppa kielisi siitä, että ongelma olisi räjähtänyt käsiin.

– Ei todellakaan. Se kauppa, joka ennen käytiin piilossa, on vain tullut avoimemmaksi. Samalla tavalla myös alkoholin juominen on avoimempaa kuin ennen. Toisin kuin aiemmin, kaduilla näkee usein ihmisiä oluttölkki kädessä.

Tampereen kaupunki kilpailutti viime vuonna huumeongelmista kärsivien palvelut. A-Klinikkasäätiön pyörittämän Jeesin lisäksi keskustaan on ilmestynyt myös toinen päihdepalveluyksikkö. Uusi Breikki löytyy Hämeenpuistosta, ja sen toiminta on Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy:n ja Abnoy Oy:n vastuulla.

– Pelkäsimme aluksi, että Hämeenpuisto houkuttelee väkeä koolle, mutta niin ei ole käynyt. Naapurustosta on tullut jonkin verran huolestunutta palautetta, mutta olemme välttyneet suuremmilta ongelmilta. Me reagoimme kaikkeen palautteeseen, ja käymme aina myös paikan päällä katsomassa tilanteen, Helsingin Diakonissalaitoksen päihdepalvelujen yksikönjohtaja Kimmo Hannus kertoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat