Paikalliset

Tamperelainen kukkakauppa sai tarpeekseen ratikkatöistä – "Ratikka tappoi 4-vuotiaan!", katso kuva

Tammelassa sijaitseva kukkakauppa kyllästyi ratikkatyömaahan. Yrittäjä kommentoi ratikan tuloa raflaavilla näyteikkunateksteillä.

Google Maps

Tampereen Itsenäisyydenkadulla on jo hyvän aikaa tehty ratikkatöitä. Työt ovat paitsi mutkistaneet liikennettä, myös herättäneet ärsytystä täkäläisessä yrittäjäkunnassa. Itsenäisyydenkadulla sijaitseva Tammelan Kukka on koristellut ikkunansa teksteillä, jotka eivät jätä tulkinnanvaraa.

– Ratikka tappoi 4-vuotiaan! Muuttomyynti, lukee ikkunoissa.

Yritys on kommentoinut ratikka-asiaa jo aiemmin Facebook-sivullaan.

– Ratikka teki siis temput, eikä muukaan auttanut. Toki jatkossa huseeraan Kalevan Puistotiellä Tammelan Kukan nimellä, pari päivää sitten tehtiin kaupat, kirjoittaa yrittäjä Heli Syrjälä.

Yrityksellä on ollut kuluvana vuonna haasteita. Viimeisin protestimerkintä on toukokuun alusta – Verohallinto karhuaa yritykseltä 23 000 euron rästejä.

LUE MYÖS: Näin asiaa kommentoi yrittäjä Heli Syrjälä.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat