Paikalliset

Sukari paljasti uuden luolasuunnitelmansa – Ideaparkin alle maanalainen merirosvopuisto

Vielä halmikuussa 2009 Toivo Sukari suunnitteli maan alle uimahalli-kylpylää ja hiihtoputkea. Nyt luolastoon kaavaillaan merirosvopuistoa.

Petteri Mäkinen

Lempäälän Ideaparkin yhteyteen rakennetaan maanalainen merirosvopuisto.

Teemapuiston suunnittelu on käynnissä, ja ensimmäinen vaihe valmistuu kesään 2012 mennessä.

Puisto rakennetaan sekä maan päälle että alueella jo olevaan luolastoon. Luolastoihin rakennetaan kävijöille seikkailujen ja kokemusten maailma.

– Teemapuisto täydentää erinomaisesti Ideapark-kokonaisuutta, ja valmistuttuaan se tarjoaa hienoja elämyksiä esimerkiksi lapsiperheille. Tähän antavat mahdollisuuden muun muassa monet huipputekniset ratkaisut, joita teemapuiston sisällön toteuttamisessa hyödynnetään, sanoo Toivo Sukari Masku Kiinteistöstä.

Teemapuiston ensimmäinen osa on pinta-alaltaan noin 1,5 hehtaaria. Lisäksi maanalainen osuus muodostuu käytävistä, onkaloista ja suurista hallitiloista.

Luolasto on pinta-alaltaan niin ikään noin 1,5 hehtaaria. Vuoden loppuun mennessä teemapuiston maanalaisen osuuden rakentamiseen on investoitu yli 20 miljoonaa euroa.

Teemapuiston lopullinen konsepti on suunnitteluvaiheessa. Osa teemapuistoa ovat laivat, jotka toimittaa liikemies Karl Lindroos.

– Alkujaan suunnittelimme vaimoni Ninan kanssa merirosvoaiheista teemapuistoa kotiseudullemme Kokkolaan, koska näimme, että hanke olisi toteuduttuaan ollut merkittävä matkailullinen vetovoimatekijä. Viime vuoden huhtikuusta saakka mukana sisältösuunnittelussa oli muun muassa Kemin Lumilinnan linnanherra Seppo Lankinen, Lindroos kertoo.

Kokkolassa hanke kuitenkin eteni varsin hitaasti ja monisäikeisesti kaupungin virkamieskunnassa, jolloin Lindroos ryhtyi etsimään vaihtoehtoisia sijoituspaikkoja laivastolleen. Vaihtoehtoja oli useampia mutta lopulta sopimus syntyi liikemies Toivo Sukarin kanssa.

– Teemme jotain ainutlaatuista Suomeen, Eurooppaan ja voi sanoa, koko maailmaan. Ympärivuotinen teemapuisto on harvinaisuus missä päin maailmaa tahansa, Lankinen sanoo.

Teemapuiston toimitusjohtajaksi valitun Tiina Sailavuon mukaan merirosvoteema johdattelee sellaiseen maailmaan ja ympäristöön, jossa vieraat osallistuvat ja tekevät retkestään omannäköisensä.

Henkilöhahmojen ja nimien kehittämiseksi suomalaiset kutsutaan mukaan kehittämään puistoa muun muassa erilaisten kilpailujen sekä muiden yhteistyömallien muodossa.

– Kokonaissuunnittelu on jo käynnistynyt ideoinnin ja sisältösuunnittelun pohjalta. Uuden tekniikan avulla mahdollisuudet luoda fantasiaa ovat parantuneet, ja tekniikan huima kehitys luo avuksemme ja koettavaksi uusia sekä parempia keinotodellisuuksia. Jännityksellä odotan päivää, jolloin avaamme puiston, Sailavuo kertoo.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat