Paikalliset

Aarne Raevaara valitti Kansi ja areena -hankkeesta korkeimpaan hallinto-oikeuteen

Aarne Raevaara valittaa Kansi ja areena-hankkeesta korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Arkistokuva.

Marjo Rämö

Tampereen kaupunginvaltuutettu, omana valtuustoryhmänään valtuustossa vaikuttava Aarne Raevaara on valittanut Kansi ja areena -hankkeesta korkeimmalle hallinto-oikeudelle. Raevaaran mielestä "salaileva päätöksenteko perustui tarkoituksenhakuiseen laintulkintaan".

– On valtakunnallisestikin tärkeää, että oikeus arvioisi menettelytavan laillisuuden ja tekisi asiassa vuosikirjapäätöksen, Raevaara kirjoittaa.

Hänen mukaansa kysymys on kunnallisen päätöksenteon julkisuusperiaatteesta.

– Kuntalaisilla pitää olla oikeus tietää, mitä ja millä perusteilla päätöksiä tehdään sekä mahdollisuus jälkikäteiseen laillisuusvalvontaan.

Raevaara pyytää korkeinta hallinto-oikeutta myös tutkimaan, "voiko Tampereen kaupunki sijoittaa näin yksityiseen hankkeeseen 60 miljoonaa ja ottaa kantaakseen huomattavan riskisijoituksen ilman turvaavia ehtoja."

– Vaadin KHO:ta palauttamaan asian uudelleen käsiteltäväksi lainmukaisilla menettelytavoilla niin, että päätöksenteossa esitetyt virheelliset tiedot sekä valheelliset väittämät oikaistaan.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat