Paikalliset

Tampereella ja Nokialla parannettiin nettiyhteyksiä – "Tulevan 5G-verkon myötä virtuaalitodellisuussovellukset yleistyvät ja roboteista ihmisten apuna tulee arkipäivää"

ILMIÖ Tampereen seudulla on parannettu 4G-verkon kapasiteettia ja saatavuutta.

Onkohan älypuhelin historiaa kymmenen vuoden päästä? Uudet teknologiat voivat jopa korvata kännykät, tai niihin voi tulla uusia ominaisuuksia. Kuvituskuva.

Toni Tervo

Elisa on lisännyt 4G-verkkonsa kapasiteettia ja laajentanut saatavuutta Tampereella ja Nokialla.

– Investoimme Suomeen vuosittain lähes 200 miljoonaa, josta suurimman osan verkkojen rakentamiseen. Syksyn aikana 4G-verkkoa on laajennettu ja kapasiteettia parannettu muun muassa Tampereen Tampellassa, Kalevassa, Maisakissa, Hervannassa, Tahmelassa, Tesomajärvellä ja Kaarilassa ja Nokian Naulossa, Mattilassa ja Kankaantaassa. Verkon laajennukset takaavat asiakkaille entistäkin sujuvammat ja varmemmat palvelut, kun nettiyhteys ei hidastele edes ruuhka-aikoina, toteaa Elisan Hämeen aluejohtaja Rauno Vänni.

Vännin mukaan suomalaiset ovat maailman eniten mobiilidataa käyttävä kansa.

– Ilmiö näkyy myös Pirkanmaan alueella. Pirkanmaalaiset ovat ahkeria surffaajia, ja verkossa liikkuvat datamäärät ovat huimia. Panostamme jatkuvasti alueen kiinteän verkon ja mobiiliverkkojen kehitykseen, koska haluamme tarjota asiakkaillemme maailman parhaan verkon, Vänni toteaa.

Elisan 4G-verkon alueella asuu Vännin mukaan tällä hetkellä 99 prosenttia suomalaisista.

– Nykyisten verkkojen laajennusten lisäksi tutkimme ja testaamme jatkuvasti myös uusia teknologioita, kuten 5G:tä. Seuraavan sukupolven 5G-verkon myötä esimerkiksi virtuaalitodellisuussovellukset yleistyvät ja roboteista ihmisten apuna tulee arkipäivää. Tiedossa on siis mielenkiintoisia mahdollisuuksia ja edelläkävijänä varmistamme, että meidän asiakkaamme pääsevät käyttämään uusia palveluita ensimmäisten joukossa, Vänni toteaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat