Paikalliset

Muistokirjoitus: Palaver on päättynyt

MUISTOKIRJOITUS Tutkimusmatkailijan matka jäi pahasti kesken.

Jari Niemelä halusi, että historia säilyy Tampereen katukuvassa.

Petteri Mäkinen/Tamperelaisen arkisto

Toimittaja, tietokirjailija ja Tampere-tuntija Jari Niemelä on kuollut.

Niemelä menehtyi viime viikon perjantain ja lauantain välisenä yönä kotonaan. Kuollessaan hän oli 54-vuotias.

Koko kaupungin tuntemaksi mediapersoonaksi hän nousi Radio 957:ssa 1980–90-luvuilla. Kaupunkilehti Tamperelaisen päätoimittajana hän työskenteli vuosina 1998–2012. Tampere-aiheisia tietokirjoja Niemelä kirjoitti lähes parikymmentä.

Tampere oli Niemelälle intohimo. Kaupunki oli ottanut savolaisen opiskelijapojan 1980-luvun alussa niin hyvin vastaan, että hän kertoi kokeneensa tuotantonsa eräänlaiseksi vastapalvelukseksi kaupungille.

Tietokirjailijana Niemelä nimesi itsensä tutkimusmatkailijaksi. Hän näki Tampereesta asioita ja paikkoja, joita tamperelaiset eivät itse huomanneet. Kun Niemelä oli ne meille osoittanut, he ihmettelimme itsekin samaa.

Persoonallisen tarinoijan retket muun muassa Tampereen talojen ja patsaiden luo oli kirjoitettu samalla innolla kuin Tirkkosen talo ja Hämeensillan patsaat olisivat olleet Taj Mahal tai Macchu Picchu.

Matkaseuraa riitti. Niemelän Tampere-seuralle kirjoittamat tietokirjat kuuluivat monen kotiseutuharrastajan pukinkonttiin. Myös Ahjolan kansalaisopiston Tampere-piireihin riitti tunkua. Viimeisen kymmenen vuoden ajan silmäterä oli kotikaupunginosaksi vakiintunut Pispala, jonne Niemelä perusti oman radioaseman.

Niemelä oli tutkimusmatkailija myös toimittajana. Yksityiskohdat ja pienet kuriositeetit kiehtoivat. Tiedon etsijänä Niemelä oli hanakka ja peräänantamaton. Löydöksillään hän ei pätenyt tai snobbaillut. Jutut ja kirjat olivat kansantajuisia ja niiden sivutuotteena tulleisiin lukemattomiin eri vuorokaudenaikoina tulleisiin kysymyspuheluihin hän vastasi asiallisesti.

Jos hyvän toimittajan merkki on se, että mikään inhimillinen ei ole tälle vierasta, oli Niemelä ammatissaan erinomainen. Paikallistelevision suoran päivittäismakasiinin kokenut ja meritoitunut juontaja otti vastaan nuoren tuottajan hieman häpeillen esittelemän aiheen kevään kynsitrendeistä samalla innolla kuin valtiomieshaastattelun. Niemelä innostui helposti ja tartutti innon myös muihin.

Taloista innostunut Niemelä oli myös Tampereen rakentaja. Päätoimittajana hän vastusti muun muassa Koskenniskan siltaa ja vaati historian näkymistä paikannimissä. Ensimmäinen kausi demarien kaupunginvaltuutettuna jäi kesken. Poliitikkona Niemelä käytti sanan lahjojaan poikkeuksellisen rohkeasti ensimmäisen kauden valtuutetuksi.

Lupsakka Tampereen-savolainen oli suosittua pöytäseuraa monissa illanistujaisissa. Laulamaan ei tarvinnut houkutella. Bravuuri oli Leo Jokelan Komisarion Palmun erehdys -elokuvassa tutuksi tekemä Silmät tummat. Näissä tilanteissa Niemelä näkyi ja kuului. Taustalta löytyi kuitenkin hyväntahtoinen, lämmin ja herkkä vetäytyjä.

Tietokilpailumies päätti monet ohjelmansa Tauno Rautiaisen Viisasten kerhosta lainaamaan sanontaan ”palaver on päättynyt”.

Niemelän kohdalla palaver päättyi inhimillisesti katsoen aivan liian aikaisin.

Tutkimusmatkailijalla olisi ollut vielä paljon nähtävää sekä tietysti sanottavaa ja kirjoitettavaa.

Petteri Mäkinen

kirjoittaja on Tamperelaisen uutispäällikkö, joka työskenteli Jari Niemelän kanssa samoilla työnantajilla 12 vuoden ajan

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat