Paikalliset

Olympiavoittaja Pertti Ukkola kertoo, mikä on menestyksen salaisuus urheilussa – Katso video

MESTARI Tamperelainen ihmettelee nykyurheilijoiden asennetta ja kilpailumieltä.

Entinen mestaripainija Pertti Ukkola on sitä mieltä, että urheilun huipulle ei ole olemassa erityisiä poppakonsteja. Kaikki lähtee kovasta, tinkimättömästä harjoittelusta. Rion kisalähetykset alkavat keskiviikkona jalkapallo-otteluilla.

Pekka Ruissalo

Suomessa elettiin heinäkuisen aamuyön tunteja, kun maailman toisella puolen Kanadan Montrealissa oli tosi kyseessä. Tampereen Pertti Ukkolan finaaliottelu kreikkalaisroomalaisen painin 57-kiloisten sarjassa oli alkamassa. Todennäköistä oli, ettei ottelun ratkettuakaan uni enää silmään tullut: Jugoslavian Ivan Frgicia vastaan käydystä kamppailusta kehkeytyi niin jännittävä, että ottelua radioon selostanut Antero Viherkenttäkin seisoi ottelun viimeiset hetket.

Nyt Jugoslavia ja selostaja Viherkenttä ovat jo edesmenneitä. Energinen, ensi viikolla 66 vuotta täyttävä Ukkola kävelee ympäri Ratinan stadionin painisalia ja kertoo näkemyksiään siitä, miksi olympiavoittoja ei ole Tampereella tuon jälkeen tullut.

– Perusedellytys menestykselle on kova harjoittelu. Kovaa harjoittelua on mahdollista tehdä silloin, jos lapsena on liikkunut riittävästi. Painin kaltaisessa lajissa on suuri loukkaantumisherkkyys, joten fysiikan pitää olla kunnossa.

Molempia Ukkolalta löytyi. Harjoitusmääriä voi luonnehtia kiitettäväksi.

– Harjoittelin keskimäärin 26 – 31 tuntia viikossa, enkä laske tähän aamulenkkejä mukaan, Ukkola kuvaa.

Menestymiseen auttoi myös itseluottamus.

– Kun tein verryttelylenkkiä iltayhdeltätoista, ajattelin että kukaan kilpailija ei varmasti ole nyt liikkeellä.

Itseluottamus auttoi myös uran kovimmissa paikoissa. Olympiafinaalissa Frgicia vastaan Ukkola oli ensin häviölläkin.

– Tiesin, että olen parempi ja päätin myös näyttää sen käytännössä.

Olympiakullan lisäksi myös EM- ja MM-kullat urallaan saavuttanut mestaripainija ihmettelee nykyolympialaisten luonnetta.

– Siellä ollaan yhdessä ja seurustellaan. Tuntuu, että tuloksenteko on unohtunut.

Ukkola ihmettelee myös sitä, minkälaisia vakansseja joukkueissa nykyisin on.

– Jos urheilija on harjoitellut hyvin ja pää on kunnossa, hän ei psykologia tarvitse. Jos tarvitsee, ei ole valmistautunut kunnolla tai luonne on sellainen, että ei kestä kovissa paikoissa, Ukkola täräyttää.

Hyvin sujuneesta urheilu-urasta on ollut hyötyä myös elämässä sen jälkeenkin. Ukkola täyttää viikon päästä 66 vuotta, mutta ei ole harkinnut eläköitymistä. Jaksamista auttaa myös elämänasenne. Yksityiselämässä on sattunut ajoittain murheitakin, mutta konkari jaksaa.

– Ei ole semmoista asiaa jota ei voisi huumoriksi muuntaa, kuvaa Ukkola elämänfilosofiaansa.

Vanha urheilumestari tunnetaan yhä. Selkääntaputtelijoita riittää.

– Baarista pyrin lähtemään pois siinä vaiheessa kun väki alkaa olla turhan juovuksissa, Ukkola naurahtaa.

Pertti Ukkola

Vuonna 1950 Sodankylässä syntynyt painija ja liikunnanohjaaja.

Kotiutui Tampereelle.

Voitti olympiakultaa 57-kiloisten sarjassa Montrealissa 1976.

Voitti EM- ja MM-kullat sarjassaan vuonna 1977.

Viimeinen tamperelainen olympiavoittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

"Tiedän semmoiset aineet millä kaikki haavat paranevat..." – Tätä mieltä olympiavoittaja Pertti Ukkola on dopingista1.8.2016 20.00
"Harjoittelee jo melkein kuin pitääkin" – Tältä urheilijalta Pertti Ukkola odottaa eniten Rion olympialaisista1.8.2016 13.20

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat