Paikalliset

Venäjän propagandaradio on aloittanut Suomessa – IL: Tällä hetkellä se toimii vain Tampereella

Venäjän propagandaan keskittyvä Love FM on aloittanut lähetyksensä. Kanava operoi tällä hetkellä Pirkanmaalta käsin, lähetykset välitetään eteenpäin Nokialta. Kuva kanavan Facebook-yhteisöstä.

Facebook/Kuvankaappaus

Venäjän propagandaan keskittynyt radiokanava on aloittanut toimintansa Suomessa. Asiasta kertoo Iltalehti verkkosivuillaan.

Suomessa radioaalloilla kuuluva Love FM on saanut Viestintävirastolta ohjelmistotoimiluvan käytännössä neljäksi vuodeksi vuoden 2019 loppuun asti. Kanavalla on lupa neljälle taajuudelle Jyväskylässä, Kuopiossa, Oulussa ja Tampereella. Musiikin lisäksi kanava lähettää Venäjän uutisia. Kanavan uutiset ovat tarkoitushakuisia, Venäjän propagandaa toistavia.

Kanavalla on myös oma Facebook-yhteisönsä. Sen nimi on Venäjän uutisia Love FM Tampere 95,3 MHz. Kanavan ohjelmistoa on kuultavissa myös Soundcloud-palvelun kautta.

– Ranskalainen kansanedustaja Mariani sanoo, että Euroopassa on meneillään aktiivinen kampanja Krimin tataarien aseman vääristelemiseksi. Ranskalainen valtuuskunta aikoo vierailla myös Sevastopolin ranskalaisella hautausmaalla, jolla lepää Krimin sodassa vuosina 1853-1856 kaatuneita ranskalaisia sotilaita, kertoo eilinen esimerkki kanavan uutissisällöstä.

Yksi kanavan tehokeinoista on toisto. Kanavalla on tämän viikon aikana uutisoitu kiivaasti Ukrainaan liittyen.

– Niin sanotut Minskin sopimukset säätelevät tunnustamattomien kansantasavaltojen ja Kiovan keskusvallan välisiä suhteita. Tunnustamattoman Donetskin kansantasavallan ulkoministeri Natalia Nikonorova sanoi äskettäin Donetskissa, että Ukraina ei ole noudattanut Minskin sopimuksia miltään osin.

Iltalehden haastattelema Taajuushallinnon johtaja Jarno Ilme kertoo, että käytännössä propagandistisessa tarkoituksessa harjoitettavaan toimintaan on hankala puuttua.

– Radiotoimintaan sovelletaan lakia sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä. Sananvapaus on kansallisesti taattu muun muassa Euroopan neuvoston kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevassa yleissopimuksessa. Laki ja yleissopimus eivät lähtökohtaisesti kiellä aatteellisen tai virallisesta näkemyksestä poikkeavan sisällön lähettämistä, Ilme avaa taustaa.

Mediamonitori.fi-sivusto kertoo, että Love FM lähettää ohjelmaa Järviradion kanssa samasta antennista Nokialta. Ohjelma kuuluu siis Tampereella ja muut uudet taajuudet Love FM:n on otettava käyttöön lokakuun loppuun mennessä.

Love FM Oy on hakenut viime aikoina työntekijöitä Helsinkiin ja Tampereelle.

Mitä sinä pidät venäläismielisestä radiokanavasta?

En pidä.
78% (150 ääntä)
Kyllä pidän.
23% (44 ääntä)
Ääniä yhteensä: 193

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat