Paikalliset

Keskiviikkovieras: Mikä on Tampereen salaisuus?

-

Tampereella menee hyvin. Paistattelemme otsikoissa harva se päivä. Viime viikolla julkaistiin selvitys, jonka mukaan Tampere on Suomen elinvoimaisin kaupunki. Jo vuosien ajan olemme olleet kärkisijalla, kun ihmisiltä kysytään, minne he haluaisivat muuttaa, jos olisi pakko muuttaa pois omalta kotipaikkakunnalta.

Tärkein menestyksemme salaisuus lienee kuitenkin Tampereen henki.”

Mikä on Tampereen menestyksen salaisuus? Hyvä sijainti ja saavutettavuus eri kulkumuodoilla on varmasti yksi tärkeä tekijä. Tampereella on monipuolinen ja laadukas koulutustarjonta aina varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin. Tampereen yliopistot ja ammattikorkeakoulu ovatkin maan suosituimpia monilla aloilla. Opiskelijat ovat ilman muuta yksi Tampereen menestyksen salaisuus. Opiskelijat tuovat mukavaa pörinää kaupunkiin, mutta houkuttelevat seudulle myös yrityksiä, jotka tarvitsevat osaavaa työvoimaa.

Positiivinen kierre ei ole syntynyt sattumalta. Tampereella on aina tehty rohkeita, tulevaisuuteen katsovia investointeja, niin myös viime vuosina. Kehittyvät kaupunkiseudut vetävät puoleensa ihmisiä ja yrityksiä. On hienoa, että Tampere kasvaa. Kasvu monipuolistaa palveluja, tuo työpaikkoja ja yrityksiä. Voimme vain kuvitella, miten kävisi kaupungin elinvoimalle, jos olisimme laittaneet kaikki suuret hankkeet jäihin ja jääneet odottelemaan parempia aikoja.

Tampereen kulttuuri- ja tapahtumatarjonta on omaa luokkaansa. Jokaiselle löytyy jotain, niin meille tamperelaisille kuin turisteillekin. Kaupungin keskustakin on mukavasti elävöitynyt viime vuosina. Yhä useampi tulee nauttimaan viihtyisästä keskustastamme, mikä onkin poikinut esimerkiksi monia uusia kahvilayrittäjiä.

Luonnonläheisyys on yksi Tampereen valttikorteista. Esimerkiksi Iidesjärvellä, aivan keskustan tuntumassa, voi käydä bongailemassa monenlaisia lintuja. Kaupin ja Pyynikin ulkoilumaastot houkuttelevat ulkoilemaan. Tulevaisuudessa keskustan alueelle muodostuu kymmenisen kilometriä rantareittiä kun kävelyreitit järveltä järvelle valmistuvat.

Tärkein menestyksemme salaisuus lienee kuitenkin Tampereen henki. Työläiskaupungin perinne yhdistettynä nykyiseen korkean teknologian osaamiseen on tehnyt Tampereesta maanläheisen, mutta modernin kaupungin.

Leena Kostiainen

apulaispormestari (kok)

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat