Paikalliset

"Nyt voidaan keskittyä Hakametsän jäähallin alueen suunnitteluun" – Kansi ja Areena -hankkeen toteutussopimus ja yhteistyökumppani hyväksytty

KAUPUNKI Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina kello 21.33 SRV yhtiöt Oyj:n sekä SRV-rakennus Oy:n yritysryhmittymän Kannen ja Areenan toteuttajaksi ja hankkeen toteutussopimuksen.

Havainnekuva.

Kuva:SRV/Studio Libeskind

Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina lähes kolmen tunnin keskustelun jälkeen Kansi ja Areena -hankkeen toteutussopimuksen ja yhteistyökumppanin. Käsittelyn kuluessa esitettiin sekä asian pöydälle panoa että kaupunginhallituksen esityksen hylkäämistä. Esitykset hävisivät äänestyksessä selvin numeroin 61-6 ja 60-7. Käsittelyn alussa hanke esiteltiin julkisesti, mutta liikesalaisuuksien vuoksi keskustelu asiasta käytiin suljetuin ovin.

Toteutussopimukseen liittyy myös tontinvaraussopimus, jonka mukaan SRV:n yritysryhmittymällä on mahdollisuus ostaa sopivaan hintaan tontteja uuden Ranta-Tampellan alueelta. Näsijärven rannalla sijaitsevan Ranta-Tampellan alueen rakentamisen mahdollistaa Rantaväylän tunnelin valmistuminen.

Kansi ja Areena hankkeen lähdettyä liikkeelle myös Hakametsän jäähallin alueen suunnittelu voi alkaa. Hakametsän alueella nähdään suuria mahdollisuuksia monipuoliseksi liikunnan ja urheilun kampusalueeksi.

Pormestari Anna-Kaisa Ikosen mukaan nyt saadaan liikkeelle merkittävä kaupunkikehityksen, kulttuurin ja liikunnan ketju Tampereella.

– Kansi ja Areena -hanke tuo Tampereelle tuhansia työpaikkoja sekä sen rakentamisaikana että sen jälkeen. Kaupungin 60 miljoonan euron panostuksella saadaan liikkeelle 500 miljoonan euron hanke ja täysin uudenlaista kaupunkitilaa ja toimintaa, hän uskoo.

Lähde: Anna-Maria Maunu, tampere.fi

Lisää aiheesta: 

Kansi ja Areena -hankkeen toteutussopimus allekirjoitettiin – "Nyt työt vasta alkavat!"1.6.2016 10.25
Kansi ja areena läpäisivät kaupunginhallituksen – Tampere sijoittamassa uuteen areenayhtiöön 26 miljoonaa2.5.2016 15.30
Kansi ja areena kasvoivat Kruunuksi – Tästä on kyse suurhankkeessa16.4.2016 08.00
Kansi ja areena kaupunginhallitukseen maanantaina – Osa asiakirjoista salaisia28.4.2016 16.46

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat