Paikalliset

Järjestäjä varoittaa jo anarkisteista – Maahanmuuttoa vastustetaan soihtukulkueella Keskustorilla

MIELENOSOITUS Keskustorin lauantain soihtukulkueen järjestäjä varoittaa jo etukäteen anarkistien vastamielenosoituksista.

Rajat kiinni -mielenosoitus joulukuussa Hyvinkäällä.

Tarja Heikkonen

Tampereen Keskustorilla järjestetään massamaahanmuuton vastainen massamaahanmuuton vastainen soihtukulkue lauantaina kello 15.30.

Tapahtuma alkaa kokoonkutsulla ja soihtujen jakamisella.

Kulkue palaa Keskustorille, jossa tapahtuma päätetään Maamme lauluun. Tapahtuma kestää kokonaisuudessaan noin tunnin.

Tapahtumanjärjestäjän lehdistötiedotteessa varoitellaan, että mielenilmaus saattaa aiheuttaa vastareaktioita.

– Kansalaisille lain mukaan kuuluva ilmaisu- ja kokoontumisvapaus ei ole täysin toteutunut ns. vastamielenosoittajien eli anarkistien takia. Itsenäisyyspäivän Helsingin soihtukulkuetta vastaan yritettiin toistuvasti hyökätä. Poliisi kuitenkin toimi esimerkillisesti pitäen anarkistit kaukana. Myös Tampereen poliisi on hyvin valmistautunut takaamaan Tampereen soihtumarssin turvallisuuden.

Myös omalle väelle annetaan tiedotteessa tarkat ohjeet.

– Kulkueesta poistetaan päihtyneet tai muuten mahdollisesti häiriötä aiheuttavat. Soihtukulkueessa ei hyväksytä mitään poliittisia, kerho-, puolue- tai muita järjestötunnuksia. Suomalaiskansalliset symbolit, kuten Suomen liput ovat tervetulleita. Kulkueessa esiinnytään arvokkaasti ja sen aikana huudetaan johdetusti iskulauseita, kuten rajat kiinni ja turva naisille.

Mielenosoitus ilmoittaa olevansa puoluepoliittisesti sitoutumaton.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat