Onneksi olkoon, tamperelainen! Asut Suomen kasvukäytävällä

Tampere on selkeä voittaja, kun korkeakouluopiskelijat jakautuvat ympäri maata.

hanna Honkala

<Ingressi>TALOUS Tuoreen EVA:n selvityksen mukaan Suomessa pitäisi nyt panostaa Tampereen ja Helsinkiin.</Ingressi>

Tampere on selvä muuttovoittaja, kun nuoret korkeakoulutetut jakautuvat opintojen jälkeen ympäri maata.

Tuoreen Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA:n pamfletin mukaan Helsingin ja Tampereen seudut poikkeavat selvästi muista korkeakoulupaikkakunnista, sillä ne vetävät asukkaikseen muualla valmistuneita nuoria aikuisia enemmän kuin ovat menettäneet itse kouluttamiaan muualle Suomeen.

Helsingin seudun kohdalla suhdeluku on 1,35 ja Tampereen seudun 1,25. Muut jäävät kauas taakse. Esimerkiksi Turun seudulla suhde luku on 0,46 eli yhtä tulijaa kohti on kaksi muuttajaa.

– Jos pitää paikkansa, että missä nuori koulutettu väestö nyt, siellä koko kansa huomenna, Suomen tuleva aluerakenne on hyvin urbaani ja keskittynyt, sanovat EVA Pamfletin Kaupunkien voitto – Kuusi keinoa vapauttaa kaupunkien kasvu kirjoittajat tietokirjailija Osmo Soininvaara ja Tkt, projektipäällikkö Mikko Särelä .

Jo nyt Helsinki–Hämeenlinna–Tampere-väylä, eli ”Suomen kasvukäytävä” on Suomen talouskasvun ydinalue. Siellä tuotetaan 45 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta ja 50 pronsettia yritysten liikevaihdosta. Kirjoittajien mukaan kasvukäytävään on panostettava vielä lisää.

Kirjoittajat kannustavat kaupunkeja kasvuun, sillä Suomen taloudellisen menestyksen kannalta keskeiset kasvavat elinkeinoalat viihtyvät parhaiten suurissa kaupungeissa.

Yritysten ja työntekijöiden kannalta suuret työmarkkinat toimivat paremmin kuin pienemmät. Teollisuuden hajauttamiset maaseudulle ovat säännönmukaisesti epäonnistuneet.

Pamfletti listaa keinoja, joilla kaupunkien kasvu voidaan vapauttaa. Asuntoja tarvitaan reilusti lisää ja varsinkin Helsingin pitäisi vastata suosioonsa lisäämällä asuntotuotantoaan, ja nimenomaan suosittuihin kaupunginosiin.

Suomalaista yhdyskuntarakennetta kirjoittajat moittivat epäterveeksi verrattuna eurooppalaisiin kaupunkeihin.

Kaupungeissa palveluja, kuten taksi- ja apteekkitoimintaa, on vapautettava kilpailulle. Kirjoittajat kritisoivat valtion harjoittamaa ristisubventiota näiden alojen lisäksi VR:n toiminnassa.

Kiinteistöveron tulisi vastata maan todellista markkinahintaa ja sen tuloja tulisi voida käyttää kaupungin investointeihin. Kunnilla tulisi olla enemmän sananvaltaa liikenneratkaisuissa. Normeja tulisi purkaa, jotta rakentamisen kustannuksia saataisiin madallettua.