Paikalliset

Tammerista tuli Radisson Blu, mutta Torni sai merkittävän palkinnon

Joonas Tähtinen
Solo Sokos Hotel Torni Tampereen julkisivuvalaistukselle on myönnetty Vuoden valaistuskohde 2015 -palkinto.

Palkinto luovutettiin Habitare-messuilla pidetyssä Valaistusfoorumi-tilaisuudessa. Kilpailu toteutetaan joka toinen vuosi, ja sen järjestää Suomen Valoteknillinen Seura ry.

– Olemme iloisia ja ylpeitä hotellimme julkisivuvalaistuksen saamasta huomiosta. On hienoa, että alan asiantuntijatkin arvostavat julkisivuvalaistusta niin korkealle, että hotelli on ansainnut tämän tunnustuksen. Se kertoo valaistuksen laadukkaasta suunnittelusta ja toteutuksesta, sanoo Solo Sokos Hotel Torni Tampereen hotellinjohtaja Mikko Kankaanpää .

Hotellin julkisivuvalaistuksesta on vastannut tamperelainen valaistussuunnittelutoimisto VALOA design Oy.

– Valaistussuunnittelun lähtökohtana olivat kaupunkikuvalliset, arkkitehtoniset ja kaupalliset tarpeet. Hotellin valaistusratkaisu on yhtä aikaa pidättyvä, mutta elävä ja kaupunkikuvaa elävöittävä, kertoo VALOA design Oy:n toimitusjohtaja Roope Siiroinen .

– Veturitallien julkisivua tuodaan esiin lämminsävyisellä valolla rauhallisesti ja arvokkaasti. Uudisrakennuksen mustaksi värjättyä betonijulkisivua rytmitetään valoa heijastavilla rosterilevyillä ja arkkitehtonisesti hallitsevaa viistettä korostetaan muuntuvalla valaistuksella, kertoo VALOA design Oy:n valaistussuunnittelija Marko Kuusisto .

Julkisivuvalaistuksen näyttävin elementti on uudisrakennuksen ylälaidan ympäröivä Signaali-valoteos, joka viestii esimerkiksi vuoden- ja vuorokaudenaikojen vaihtelua. Signaali siirtyy syyskauteen tänään 9. syyskuuta, ja sen sisällössä huomioidaan muun muassa syksyn värisävyt. Lisäksi teos esittää aina tasatunnein kolme minuuttia kestävän näytöksen Tampereen tarinoista. Vaihtuvat sisällöt toteutetaan väreillä, muodoilla ja valon liikkeellä. Pääjulkisivun oikeanpuoleinen, valaistu viiste seuraa Signaalin värimaailmaa ja rytmiä rauhallisilla liikkeillä.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat