Paikalliset

TamU-K aloittaa junioritoiminnan Tampereella

Viime vuonna nämä Kalevan pojat pelasivat vielä Ilveksen paidoissa. Nyt B-poikien seura on TamU-K. Kuva on poikien keskiviikon harjoituksista.

TamU-K aloittaa junioritoiminnan Tampereella.

– Junioritoiminta on tärkeä osa, sillä seura haluaa kasvaa ja olla elävä, Tampere Unitedin kannattajat ry:n puheenjohtaja Heikki Wilen kertoo.

Tällä kaudella Suomen Palloliiton Tampereen piirin sarjoissa pelaa TamU-K:lta neljä juniorijoukkuetta. Niiden lisäksi TamU-K:lla on kaksi kaupunginosajoukkuetta.

– Ensi vuonna joukkueiden määrää on tarkoitus lisätä. Tavoitteena on kattaa kaikki juniori-ikäluokat.

TamU-K:hon on siirtynyt pelaajia muun muassa Ilveksestä ja TPV:stä.

Ilveksestä siirtyi jopa kokonainen joukkue: Futis-Liigan oman sarjansa viime vuonna voittaneet Kalevan C-pojat. Joukkueen valmentaja Harri Paltila kertoo, että seuran vaihto oli sattumien kauppaa.

– Kuulin puolivahingossa, että TamU-K:ssa on mahdollista pelata. Pojat innostuivat asiasta, sillä heillä on vielä tuoreessa muistissa TamU:n menestys.

Kokonaisen joukkueen seuranvaihto ei ole ihan jokapäiväistä. Ilveksestä vakuutetaan, että Kalevan poikien lähtö ei ole aiheuttanut närää seurojen välille.

– Kyse on kuitenkin nuorten harrastustoiminnasta, Ilveksen kehityspäällikkö Toni Hevonkorpi toteaa.

Myös TPV:llä ollaan rauhallisin mielin, vaikka joitakin pelaajia on siirtynyt TamU-K:hon. TPV:n nuorisopäällikön Anssi Ylisen mukaan kaikkein tärkeintä on se, että lapset ja nuoret harrastavat liikuntaa.

TamU-K:hon siirtyneet Kalevan pojat ovat nyt yhdeksäsluokkalaisia eli siinä isässä, kun liikuntaharrastukset tahtovat lopahtaa.

– Yksi vaihtoehto olisi ollut joukkueen lopettaminen, mutta näiden poikien kohdalla se ei tullut kyseeseen. Heillä on kova into pelata. Pojat käyvät pelaamassa keskenään silloinkin, kun ei ole harjoituksia, Paltila kertoo.

Joukkue on taustaltaan omalla tavallaan ainutlaatuinen.

– Lähes puolet pelaajista on ollut mukana ihan alusta asti, osa aloitti pelaamisen jo neljävuotiaana. Joukkue on hitsautunut hyvin yhteen. Pojat ovat fiksuja ja hyväkäytöksisiä, ja olen todella tyytyväinen, että näin hyvähenkinen porukka on pysynyt kasassa.

Yksi joukkueessa pitkään pelanneista on Paavo Mäkituuri. Hänelle ei ole suurta merkitystä sillä, lukeeko paidassa Ilves vain TamU-K.

– Kunhan vain pääsen pelaamaan, se on tärkeintä. Piirisarjan uudet vastukset tuovat vaihtelua, ja odotan iloisin mielin uutta kautta.

B-pojat aloittavat kirjaimellisesti puhtaalta pöydältä TamU-K:ssa. Uusissa pelipaidoissa ei ole vielä sponsoreitakaan.

– Etsimme parhaillaan sponsoreita, mutta ei pelaaminen siihen kaadu, jos sellaisia ei löydy, Paltila toteaa.

Joukkue on ilmoittautunut täksi kaudeksi piirisarjaan.

– Se on jo vähän kilpailullisempi sarja, mikä on toisaalta ihan hyvä, sillä vaikeammat pelit kartuttavat taitoja. Pojat haluavat harjoitella kovaa, ja toki toteutan heidän toiveitaan, mutta toivon samalla ettei pelaaminen muutu liian totiseksi. Hauskuuden pitää kuitenkin säilyä. Toivon, että jalkapallosta tulee näille pojille pitkäaikainen harrastus; joku voi yrittää korkeammalle tasolle, kun taas toiset voivat jatkaa pelaamista omaksi huvikseen ja terveydekseen, Paltila kertoo.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat