Paikalliset

Tampereen keskustaan yksityinen äitiysneuvola

Kätilö Silja Seppänen neuvoo odottavia äitejä yksityisessä äitiysneuvolassa. Apuna on myös ohjausmateriaalia, kuten kuvan imetysohjausnukke ja pienoismalli lantiosta, jossa vauva istuu parhaillaan perätilassa.

Yksityiset äitiysneuvolapalvelut tekevät tuloaan Tampereelle. Yksityisiä äitiysneuvolapalveluita tarjoavat Tampereella ainakin Terveystalo ja Vauvantai.

Vauvantain yksityinen äitiysneuvola aloitti toimintansa tämän kuun alussa Hatanpään valtatiellä.

Vauvantai on kätilö ja imetysohjaaja Silja Seppäsen perustama yritys.

Vauvantain neuvolapaketti sisältää raskauden ajan käynnit kätilön vastaanotolla, puhelin- ja sähköpostineuvonnan, ohjelehtiset, synnytysvalmennuksen ja synnytyksen jälkeisen kotikäynnin.

– Paketti sisältää toki myös hemoglobiinin mittaukset, virtsanäytteiden analysoinnin, tarvittavat lähetteet ja sikiön sydänäänien kuuntelun, Seppänen kertoo.

Hän muistuttaa, että äitiysneuvolassa voi käydä myös yksittäisillä käynneillä.

Miksi maksaa palvelusta, vaikka kaiken saa ilmaiseksi yhteiskunnalta?

– Osa odottavista äideistä haluaa käydä raskausajan läpi nimenomaan oman tutun kätilön kanssa. Voin kartoittaa odottavan äidin tarpeet kokonaisvaltaisesti ja kerron esimerkiksi synnytyksen kulusta tarkkaan, kuin myös äidin omista kivunlievityskeinoista synnytyksen aikana, Seppänen kertoo.

Yksityisen palvelut ovat myös joustavampia.

– Voin tarvittaessa pitää vastaanottoa iltaisin ja viikonloppuisin.

Vauvantain äitiysneuvolapakettiin kuuluu myös ekstraa, jota julkiselta puolelta ei saa.

– Annan yksilöllistä ravinto-ohjausta, teen D-vitamiinitason mittaukset ja voin lähettää vauvan sydänäänet kuultavaksi isälle sähköpostitse.

Lisäksi Seppänen voi mennä synnytykseen mukaan tukihenkilöksi, jos perhe niin haluaa.

– Voin olla kätilönä mukana jo kotona, kun avautumisvaihe on käynnissä. Näin äiti voi aloittaa synnytyksen rauhassa.

Seppänen on työskennellyt kätilönä Suomessa ja Australiassa.

– Ryhdyin yrittäjäksi, koska haluan hoitaa asiakkaita kokonaisvaltaisesti. Minusta äitiä on mukavampi hoitaa, kun tiedän, mitä hän haluaa. Kysyn aina ensimmäisenä äidiltä, mitä toiveita hänellä on.

Kuuntele vauvaa wc-paperirullalla

Kätilöt osaavat kuunnella sikiön sydänääniä myös torvella.

Isä voi yrittää kuunnella sydänääniä esimerkiksi vessapaperirullan avulla.

Sydänäänet kuuluvat parhaiten sikiön yläselän paikkeilta. Jos lapsi on kohdussa pää alaspäin, laita wc-paperirulla äidin alavatsalle.

Jos lapsi on perätilassa, vauvan selkä löytyy äidin ylävatsalta.

Vinkit antoi kätilö Silja Seppänen

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat