Minne mennä

La Strada tulkitsee taitavasti Lorcaa

Kehitysvammaisteatteri La Strada on saanut kevään esityspaikaksi teatteri Demon TTT:n ja Salmelaisen näyttämön välistä. Näin hyvälle ryhmälle pitäisi löytyä vakinaiset tilat.

Kehitysvammaisten esittämä taide hurmaa nyt koko maassa. Pentti Kurikan nimipäivät valittiin Suomen Euroviisuedustajaksi väkevällä punkilla.

Tamperelainen La Strada näyttää, että kehitysvammaiset ihmiset loistavat myös näyttämöllä.

Espanjalaisen Federico Garcia Lorcan näytelmä Bernarda Alban talo ei ole niitä helpoimpia esitettäviä, mutta saa La Stradalta unohtumattoman ja koskettavan tulkinnan. Se mykistää esittäjiensä lahjakkuudella ja innostuksella.

Anu Panula tekee hienoa työtä kehitysvammaisten parissa. Hän perusti La Stradan vuonna 2009 ja teatterissa on nähty kiinnostavia esityksiä kuten Panulan äidin, Helena Haaviston runoista koottu Elämän jano , Johannes Linnankosken Laulu tulipunaisesta kukasta , Shakespearen Kesäyön uni ja iskelmäkavalkadi Painu pois Jack .

Bernarda Alban talo kertoo leskeksi jäävästä äidistä, jolla on viisi naimaikäistä tytärtä. Hän päättää vahtia heitä kylän miehiltä ja saattaa viattomina kunniallisiin naimisiin. Kylän komistus Pepe el Romano käy öisin vanhimman tyttären Angustiasin ikkunan alla, mutta on kihlannut hänet vain perintörahojen takia. Nuorimpaan tyttäreen Adelaan hän on ollut ihastunut jo pitkään. Pepeen on iskenyt silmänsä myös Martirio.

Vaikka äiti vartioi laumaansa haukan tavoin, hän ei huomaa katastrofin aineksia. Perheen pitkäaikainen palvelija yrittää avata hänen silmiään, mutta liian myöhään.

Anu Panula on tehnyt viisaasti ottaessaan mukaan myös ammattinäyttelijöitä. Ratkaisu tukee kokonaisuutta ja saa vammaiset näyttelijät entistä rohkeammiksi ja varmemmiksi. Jokainen tekee omannäköisensä ja itsenäisen roolityön.

Bernarda Alban isoäitinä ja näytelmän kuiskaajana on Panula itse. Hän maalaa erinomaisesti vanhan, osin harhaisenkin naisen muotokuvan.

Vahvimpana naisena on ilkeä ja ankara Bernarda ( Kirsi Nurminen ). Hän on enemmän kiinnostunut siitä mitä naapurit ajattelevat kuin tyttäriensä kohtalosta. Marjo Minkkisen palvelija tuntee tytöt paremmin ja tukee heitä.

Titta Sillman tekee vanhimmasta tyttärestä hiljaisen ja tasapainoisen alistujan. Jaana Mikkosen Adela osaa olla kovaääninen ja vaativa, rakkaudestaan kiinni pitävä. Hän kannattelee roolinsa erinomaisesti. Tutu-Liisa Viljanen on eleissään viehkeä. Kun hän lettipäisenä ja lempeänä väläyttää hymynsä, katsomossa on pakahtunutta ihastusta. Tässä on enkeli laskeutunut maan päälle. Mari Heinilä tekee Magdalenana hienovaraista työtä.

Joseppiina Kahiluoto hurmaa myös taitavalla viulun soitollaan.

Perheen toisena apulaisena nähdään sujuva Anne Siekkinen . Lopussa astuvat näyttämölle itse Pepe ( Kalle Bister ) ja elonkorjaajat ( Pasi Lehikoinen ja Atte Selin ).

Lavastuksessa on pienin keinoin loihdittu espanjalaista tunnelmaa. Valoista vastaa jälleen onnistuneesti Alberto Putkonen .

Katariina Fleming

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Minne mennä

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat