Paikalliset

Tampereen joulu alkaa sunnuntaina – Näin se etenee

Tampereen joulu alkaa sunnuntaina.

– Joulun avaus -tapahtumassa Keskustorilla ohjelma käynnistyy sunnuntaina kello 13. Haluamme tarjota iloisen päivän koko perheelle, kertoo Tampere Tunnetuksi ry:n toiminnanjohtaja Liina Kangas.

Keskustorin ohjelmassa on muun muassa yhteisjoululauluja, tonttujumppaa Koiramäen Aukustin ja Tiltan kanssa, poniajelua ja lasten leikkipisteitä.

Valon neito Sanna Säntti sytyttää Keskustorin joulukuusen valot klo 13 ja Koiramäen Aukusti ja Tilta avaavat joulun jouluparaatin jälkeen noin klo 14.50.

Joulupukki on mukana sekä Keskustorilla että jouluparaatissa ja hänelle voivat kaikki tulla kuiskaamaan lahjatoiveensa. Ohjelman juontaa Ylen Galaxista tuttu Martta Kallionpää.

Perinteinen jouluparaati lähtee puolestaan Sorin aukiolta klo 14.00.

Paraati kulkee iloisena joukkona kaupungin halki ja saapuu Keskustorille noin klo 14.30.

Reitti on Sorin aukio-Tuomiokirkonkatu-Hämeenkatu-Kuninkaankadun kävelykatuosuus ja Puutarhakatua pitkin Keskustorille.

Paraati aiheuttaa muutoksia liikenteessä. Hämeenkadun molemmat kaistat ovat suljettuina paraatin aikana välillä Rautatienkatu–Kuninkaankatu. Bussit kulkevat poikkeusreittejä.

Joulukuusikin nousee Keskustorille sunnuntaiksi.

– Kuusi tuodaan tänä vuonna Niemenrannan alueelta, kertoo Tampereen Infran metsänhoitopäällikkö Tommi Granholm.

Tuuhea kotimainen kuusi on 23 metriä korkea. Kaupungin kuusen valot loistavat Keskustorilla loppiaiseen saakka.

Myös keskustan tavaratalot ja kauppakeskukset avaavat jouluikkunansa sunnuntaina ja tarjoavat ohjelmaa omissa tiloissaan jo klo 12 alkaen. Ohjelmassa on mm. pipareiden koristelua, tonttukuoro, arvontoja, tonttutansseja ja paljon muuta.

Finnparkin P-Hämppi tarjoaa sunnuntaina 17.11. ensimmäisen pysäköintitunnin maksutta.

Tampereen joulun avauksen järjestää Tampere Tunnetuksi ry yhteistyökumppaneineen. Tapahtumapaikkoja on useita ja ohjelman aikataulu on nähtävissä tapahtuman nettisivuilla www.joulutampere.fi/avajaiset/

Joulu Tampere –tapahtumaketju alkaa Joulun avauksella 17.11. ja osittain tapahtumat jatkuvat joulun yli 6.1.2014 asti.

Joulu Tampereessa ovat mukana Joulun avauksen lisäksi Särkänniemen Koiramäen joulu, Verkarannan joulutalo, Tallipihan Joulukylä, Tampereen Joulutori, Lastenkulttturikeskus Rulla, Taidekeskus Mältinranta, Lasten katedraali ja Museokeskus Vapriikki.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat