Paikalliset

Tutkija: ”Koulujen arvosanat eivät ole vertailukelpoisia”

NÄKÖKULMA Erikoistutkijan mukaan samalla suorituksella voi saada yhdessä koulussa numeroksi seiskan ja toisessa kahdeksan ja puoli.

Maakunnan koululaiset hyppäävät välillä pulpettien ääreltä yrityskylään.

Veera Visuri

Eri koulujen arviointikäytännöissä voi olla suuriakin eroja. Samoilla taidoilla voi eri kouluissa saada erilaisen arvosanan, erikoistutkija Juhani Rautopuro Koulutuksen kansallisesta arviointikeskuksesta (Karvi) kertoo.

Jatko-opintoihin suuntaavat eri koulujen yhdeksäsluokkalaiset joutuvat eriarvoiseen asemaan.

– Arvosanat pisteytetään yhteisvalinnassa ja saattaa olla todella pienestä kiinni, pääseekö itselle mieluisaan lukioon tai ammattikouluun. Kannattaa pohtia, toteutuuko tässä yhdenvertaisuus, Rautopuro sanoo.

– Tilanne on vähintäänkin epäselvä tällä hetkellä, hän lisää.

Karvi mittaa suomalaisten yhdeksäsluokkalaisten tasoa vuosittain erilaisissa oppiaineissa niin kutsutussa päättövaiheen arvioinnissa. Käytännössä ne ovat kokeita, jotka jaetaan 100–150 eri kouluun.

Kun arviointikokeiden tuloksia on verrattu todistusten arvosanoihin, on havaittu, että samalla taitotasolla voi eri kouluissa saada hyvin erilaisen numeron.

– Kun tarkasteltiin kolmea matematiikan arviointikokeessa tasaveroisesti menestynyttä koulua, kävi ilmi, että kouluissa oli hyvin erilaiset arvosanalinjat. Jos tehtävistä oli onnistunut ratkaisemaan 60 prosenttia, niin sillä sai yhdessä koulussa seiskan, toisessa kasin ja kolmannessa arvosanan kahdeksan ja puoli. Se on jo suuri ero, toteaa Rautopuro.

Tämä ei ole opettajien syytä. Suurin syy eroihin on se, ettei Suomessa ole yhtenäisiä kriteerejä eri arvosanoille.”

Rautopuro korostaa, ettei syy ole opettajien.

Hänen mukaansa suurin syy eroihin on se, ettei Suomessa ole yhtenäisiä kriteerejä eri arvosanoille.

Ainoastaan arvosanalle kahdeksan on annettu ohjeet. Sen perusteella opettajan on vaikeaa, ellei mahdotonta arvioida, ketkä ansaitsisivat kutosen tai ysin.

– Kun selviä kriteerejä ei ole, vanha suhteellinen arviointi elää niin, että aina arvioidaan ryhmän tason mukaan. Yleisesti ottaen näyttää siltä, että kouluissa joissa menestytään paremmin, on sitten hiukan tiukempi arviointikäytäntö, kertoo Rautopuro.

Koulujen erilaiset arviointikäytännöt ja sen aiheuttama eriarvoisuus on tiedetty jo vuosia. Toistaiseksi tarkkoja arvosanakriteerejä ei ole ryhdytty laatimaan.

Opetushallituksesta kerrotaan, että uuteen, vuoden 2016 opetussuunnitelmaankaan tarkkoja kriteerejä ei tule.

Sen sijaan sanallisia ohjeita täsmennetään.

– Meillä Suomessa opettajilla on ollut laaja pedagoginen vapaus, enkä sitä halua haastaa. Kyse on enemmän siitä, että saataisiin yhteiset pelisäännöt ja kriteerit tähän arviointiin. Meidän on oltava varmoja siitä, että tulipa oppilas mistä hyvänsä koulusta, niin arvosanat ovat vertailukelpoisia, linjaa puolestaan Karvin erikoistutkija Rautopuro.

– Nyt näiden meidän tulosten perusteella näin ei ole.

Pitäisikö eri arvosanoille olla yhtenäiset kriteerit?

Kyllä
90% (258 ääntä)
Ei
10% (30 ääntä)
Ääniä yhteensä: 288

Lisää aiheesta: 

Psykologi: Vanhempien tehtävä on opettaa lapselle itsekuria6.10.2014 22.00
Nuorisolääkäri: Vanhemmat, muistakaa nämä kolme asiaa6.10.2014 20.00
Professori: Nuorten luottamus ihmisten hyvyyteen on heikentynyt9.12.2013 11.03
Professori: Tämän takia tavoitteita tarvitaan13.10.2014 22.30
Tutkija: Näitä asioita viisikymppiset katuvat13.10.2014 22.00
Tutkija: Joka viides lapsi on yksinäinen11.8.2014 12.00
Tutkija: Muka-tieteestä ei ole vaaraa, jos se tunnistetaan huuhaaksi9.9.2014 07.09
Tutkija: Mielipide ei ole samanarvoinen kuin fakta7.9.2014 19.30

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat