Paikalliset

Suomen Trikoon tehtaasta kulttuuritalo?

ONKINIEMI Suomen Trikoon tehtaassa työskentelevä kulttuuriväki perustaa yhdistyksen. Tavoitteena on tehtaan muuttaminen kulttuuritaloksi.

Läänintaiteilija Vesa Varrela on työskennellyt kymmenkunta vuotta Suomen Trikoon vanhassa tehtaassa. Hän toivoo, että Onkiniemen sukkatehtaasta tulisi Kaapelitehtaan kaltainen kulttuurirakennus.

Jospa Luovien alojen keskus toteutuu sittenkin Suomen Trikoon sukkatehtaaseen – tosin vähän toisella tavalla kuin Tampereen kaupunki alun perin suunnitteli.

Sukkatehtaassa työskentelevät taiteilijat ovat nyt perustamassa Onkiniemeen kulttuuriyhdistystä, jonka tavoitteena on muuttaa vanha tehdas matalan kynnyksen kulttuurikeskukseksi.

– Helsingissä on Kaapelitehdas, Tampereella mitään vastaavaa ei ole. Täältä on äärimmäisen vaikea löytää esimerkiksi edullisia paja- ja työtiloja eri alojen taiteilijoille. Ongelman ratkaisemiseksi olemme jo neuvotelleet täällä Tampereella Suomen taiteilijaseuran ateljeesäätiön kanssa, läänintaiteilija Vesa Varrela kertoo.

Suuri yleisö ei tiedä, että sukkatehdas on jo nyt eräänlainen luovien alojen keskus.

Suomen Trikoon kyltin alla työskentelee kymmeniä eri alojen taiteilijoita, heistä kuuluisimpia lienevät muusikko Pauli Hanhiniemi ja Negativesta tuttu Jonne Aaron . Sukkatehtaassa on muun muassa valokuvastudioita, ompelimoita, kirjansitomo, äänitysstudio ja taistelulajien harjoittelusali.

– Olin etsinyt vuoden ajan sopivaa työtilaa, mutta sellaista ei vain löytynyt. Kuulin sattumalta, että tehtaassa on tilaa. Onneksi sain työtilat täältä noin vuosi sitten, Kalle Kulmala kertoo.

Hänellä on sukkatehtaassa kultasepän-, rautasepän- ja kellosepän paja.

Tampereen kaupunki elätteli pitkään toiveita Luovien alojen keskuksesta. Sukkatehtaaseen oltiin siirtämässä esimerkiksi Tampereen taidemuseon Muumilaaksoa. Kallis hanke ei ole kuitenkaan edennyt.

Tamperelainen muusikko Riikka Laitinen uskoo, että Luovien alojen keskus toteutuu parhaiten ”sisältä käsin” eli niin, että luovien alojen edustajat toimivat itse moottoreina.

– Luovien alojen keskus voidaan toteuttaa parhaiten kokoamalla Onkiniemen alueen elävöittämisestä kiinnostuneita tahoja ja eri kulttuurialojen sekä vaihtoehtokulttuurin toimijoita yhteiseen yhdistykseen. Kun strategia on lähtöisin suoraan tekijöistä, lopputuloksesta tulee elinkelpoinen, hän toteaa.

Perusteilla oleva kulttuuriyhdistys ei vaadi rakennukseen massiivista remonttia.

– Täällä on periaatteessa kaikki kunnossa. Meillä on katto pään päällä, hissit toimivat ja hanoista tulee vettä. Emme kaipaa kalliita ja fiinejä seiniä, vaan kunnon tiloja, joita vuokralaiset voivat itse kunnostaa, Kulmala kertoo.

Ainoa harmittava asia on se, että tilat ovat hukkakäytössä. Tyhjää tilaa on vaikka kuinka paljon.

– Tulijoita olisi pilvin pimein, mutta he eivät tiedä paikasta. Esimerkiksi bändeillä on jatkuva pula harjoituspaikoista, läänintaiteilija Vesa Varrela kertoo.

Varrelalla on ollut työtila entisessä sukkatehtaassa noin kymmenen vuoden ajan. Tila on pieni, mutta mieluinen.

– Onkiniemi on kulttuurialan suuri mahdollisuus. Toivottavasti tätä paikkaa ei hukata, hän sanoo.

Ulkoilma-
tapahtuma
sukkatehtaalla

torstaina 7.8. kello 15–20

Tapahtuma järjestetään tehtaan alapihalla, voimalarakennuksen edustalla osoitteessa Onkiniemenkatu 2.

Myös tehtaan kolmanteen kerrokseen pääsee käymään. Siellä järjestetään taidenäyttely, jossa on esillä tehtaassa työskentelevien taiteilijoiden töitä.

Tapahtuma on tarkoitettu koko perheelle. Tarkoituksena on tuoda julki ajatus Suomen Trikoon vanhan tehtaan tyhjien tilojen ottamisesta kulttuurikäyttöön.

Tapahtumassa esiintyvät Pauli Hanhiniemi – Ville Rauhala M.A.D., Jo´ Buddy meets Funky Kingston, Jahnukaiset ja The Mystic Revelation of Teppo Repo.

Vapaa pääsy.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat