Paikalliset

Jykä myi jammaavan Huurupiilon Riku Hakalalle

Joka lauantai Huurupiilossa esiintyy elävä orkesteri.

Sarjakuvan tekijä vaihtuu lihanleikkaajaksi. Meno jatkuu entisellään tai jopa paranee. Keppana saa rinnalleen viinin.

Viime maanantain jamit Kalevan legendaarisessa Huurupiilossa olivat juhlalliset. Jykä & Rike -parivaljakosta tuttu Jyrki Paavola päätti ottaa enemmän aikaa itselleen ja muille toimilleen kahdeksan vuoden ravintolayrittämisen jälkeen.

Nyt remmiin astui vuosi sitten Työväen Sivistysliitosta eläkkeelle jäänyt Riku Hakala. Koulutus- ja kulttuurivastaavan töitä tehnyt ja näytelmätyössä sekä lausuntataiteessa kouliintunut Hakala muistuttaa työskennelleensä alunperin lihanleikkaajana Itikalla.

Se ei vie katu-uskottavuutta, ja tuskin sekään, että Hakala lupaa III-oikeuksin toimineeseen paikkaan viinit. Hän vakuuttaa, että jamit jatkuvat.

Huurupillolla on pitkät perinteet Nyyrikintie 4:n kivijalassa. Jo sitä ennen siinä toimi vuosikymmeniä kortteliravintola Cosmos. Alunperin tilat kuuluivat maitokaupalle. Huurupillon naapurissa toimii vieläkin pitkäikäisempi ruokapaikka Coussicca.

Huurupiilon lähitulevaisuuden ohjelmistossa on muun muassa 5.12. stand-upia, 7.12 DJ Rouva Pitkätossu vaihtaa kaljahanan vääntelyn sujuvasti kiekkojen kääntelyyn, 14.12. DJ Aaveen pää täräyttää tuutin täydeltä uutta sekä vanhaa jytäbluesia ja psykedeliarokkia sekä Tuomaan päivänä 21.12. DJ:t Punakuono & Kuuraparta kaivavat esiin huuruisimmat joululevyt, kun joulupuu rakennetaan rock&rollin, kantrin, bluesin, soulin ja jatsin tahdissa!

Joka lauantai ravintolaHuurupiilossa esiintyy elävä orkesteri. Maanantaijamit ovat seuraavan kerran 17.12. ja 31.12.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat