Paikalliset

Nämä kaksi firmaa elävät tamperelaisten huolimattomuudella

Näistä käydään nyt kilpailua. Tuomo Hassinen ja tamperelaisten hukkaamaa tavaraa Suomen Löytötavarapalvelussa.

Petteri Mäkinen

Bussiin ja junaan unohdetut pipot päätyvät Tampereella eri paikkoihin.

Tamperelaisten hukkaamien pipojen, hansikkaiden ja kännyköiden markkinaosuudesta käydään kovaa taistelua.

Tampereella vuodesta 2008 toiminut yksityinen Pirkanmaan Löytötavaratoimisto on saanut kilpailijan kaupunkiin tulleesta Suomen Löytötavarapalvelusta.

– Asiakkaat ovat tyytyväisiä, jos heidän asiakkaansa löytävät hukkaamansa tavaran, tiivistää SLP:n Tuomo Hassinen.

Yksityiset löytötavaratoimistot huolehtivat niin kutsutuista laitoslöydöistä eli asiakkaita ovat muun muassa löytötavaroista huolehtimisen ulkoistaneet ravintolat, hotellit, liikennöitsijät ja laitokset.

Markkinakakun jako on johtanut siihen, ettei piponsa tai kännykkänsä hukkaaja välttämättä tiedä, kummasta toimistosta pipoa tai kännykkää kannattaa kysellä.

– Voi olla, että alussa tulee sekaannuksia, mutta valtaosa asiakkaista on kuitenkin meillä, heittää J-P. Nyman reilut viisi vuotta Tampereen ainoana yksityisenä löytötavaratoimistona toimineesta PLT:stä.

Sekaannusta aiheuttaa sekin, että laitoslöytöjä voi päätyä myös poliisin löytötavaratoimistoon.

Hakupaikalla on väliä. Yksityistenkin toiminnassa on eroja.

Bisnes syntyy neljästä tulolähteestä: asiakkaiden löytötavaroista huolehtimisesta maksamasta palkkiosta, tavaransa hakevien pulittamista säilytysmaksuista, hakematta jääneiden tavaroiden myyntituloista ja erilaisista palvelumaksuista hukkaamiaan tavaroita kyseleville.

Tavaroitaan puhelimessa kyseleville PLT:n puhelinmaksu on 1,69 euroa minuutissa ja SLP:n 1,97 euroa. Kumpaankin tulee päälle paikallisverkkomaksu. Lisäksi Suomen Löytötavarapalvelu lupaa tietoa nettitiedustelulla vitosella.

Säilytysmaksut määritellään lakitesktissä, mutta kolmen kuukauden jälkeen hakematta jääneet tavarat kaupataan eri tavalla.

Pirkanmaan Löytötavaratoimisto myy tavaroita jatkuvasti Sammonkadun myyntitorillaan, jonka yhteydessä toimii myös kirpputori.

– Myyntitoimintaa on tarkoitus kehittää, ja huutokauppojakin on harkittu, kertoo Nyman.

Suomen Löytötavarapalvelun Satakunnankadun tiloissa tavarat ovat hakuajan jälkeenkin tiskin toisella puolella. Hakematta jääneet huutokaupataan. Pikkulöydöt kasataan isompiin myyntipusseihin.

– Meille on tärkeää, että hukkaajan anonyymiys säilyy kaikissa tilanteissa, sanoo Hassinen.

Löytötavaratoimiston perustaminen vaatii aluehellintoviraston luvan.

Kysy näistä

Pirkanmaan Löytötavaratoimisto

Sammonkatu 64

0600-300758 (1,69 euroa/min+pvm)

asiakkaita muun muassa TKL, Paunu, Länsilinjat, aluetaksi, Pirkkahalli, uimahallit, TT, TTT, Tays, Prismat, Citymarketit ja suurimmat kauppakeskukset

Suomen Löytötavarapalvelu

Satakunnankatu 31

0600-03394 (1,98 euroa/min+pvm)

asiakkaita muun muassa VR, Finnkino, Pirkanmaan ABC, Pirkanmaan Osuuskaupan ravintolat, Sokos- ja Omena-hotellit, Itella ja Tampere-Pirkkalan lentoasema.

Poliisin löytötavaratoimisto

Sorinkatu 12

07187-45340

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat