Paikalliset

”Tällaista voi tapahtua koska tahansa ja missä tahansa” – Hervannan surmasta tulee kuluneeksi vuosi

Tämän kävelytien varrella surmattiin kiinalainen Yuqing Yin, kun hän oli palaamassa ruokatunnilta töihin. Surma tapahtui keskellä kirkasta päivää vain kivenheiton päässä Nokian toimistorakennuksista. Tekijä on edelleen kateissa.

Vieläkään ei tiedetä, kuka surmasi kiinalaisen Yuqing Yinin 5. syyskuuta 2011. Tappaja pakeni jäljettömiin keskellä kirkasta päivää.

Mistä tappaja tuli ja mihin se meni?

Sitä poliisi on tutkinut vuoden verran. Ensi viikon keskiviikkona tulee täyteen vuosi siitä, kun Hermian takametsässä sijaitsevan kävelytien varrelta löytyi surmattu kiinalaisnainen Yuqing Yin.

Nainen surmattiin lounastauolla keskellä kirkasta päivää. Tappaja katosi kuin maan nielemänä.

Poliisilla on tällä hetkellä käynnissä useita tutkintalinjoja Hervannan mysteerisurmasta.

Voiko kyseessä olla esimerkiksi palkkamurha, Pirkanmaan poliisilaitoksen rikoskomisario Pasi Nieminen?

– En voi kommentoida tutkinnan yksityiskohtia. Sen voin kuitenkin sanoa, että olemme ottaneet huomioon kaikki mahdolliset seikat.

Tutkintaa tehdään myös Kiinassa. Poliisi on lähettänyt Kiinaan virka-apupyynnön, jotta uhrin läheiset saadaan kuultua.

Kiinasta ei ole tullut vielä vastausta, mutta Niemisen mukaan Kiinan poliisi tekee töitä asian eteen.

Olemme ottaneet huomioon kaikki mahdolliset seikat.
Yksi epäily on se, että nainen surmattiin hetken mielijohteesta.

Poliisista on kerrottu, että Hervannassa ei kuitenkaan tarvitse olla peloissaan. Miksi ei?

– Hervannassa voi liikkua rauhallisin mielin. Tapauksesta on kulunut vuosi, eikä Hervannassa ole tapahtunut mitään vastaavaa. Tällaista voi tapahtua koska tahansa ja missä tahansa, Nieminen toteaa.

Entä onko Tampereen kiinalaisyhteisössä syytä olla peloissaan?

– Ei.

Niemisen mukaan summittaisia ja täysin ulkopuolisiin kohdistuneita surmia tapahtuu todella harvoin.

Hervannan surman tutkinta on ollut erittäin työlästä. Nieminen uskoo silti, että rikos voi vielä selvitä.

– En kuitenkaan osaa ennustaa, milloin se tapahtuu.

Surman ratkaisuun johtaneesta vihjeestä on luvattu palkkio. Aluksi se oli 6 000 euroa, mutta uhrin kiinalainen aviomies korotti palkkiota hiljattain 10 000 euroon.

Onko jutusta tullut vielä vihjeitä poliisille.

– Ei.

Pelottaako sinua liikkua Hervannan surmapaikalla? Kerro ja keskustele!

Hervannansurma

Nokian työntekijä, 42-vuotias kiinalainen nainen Yuqing Yin löytyi surmattuna Hervannasta 5. syyskuuta 2011.

Uhri löytyi kevyen liikenteen väylältä, joka lähtee Visiokadun päästä kohti Näytelijänkatua.

Uhri oli palaamassa ruokatunnilta työpaikalleen Hermiaan.

Nainen surmattiin noin 150 metrin päässä hänen työpaikastaan.

Uhri ehti huutaa englanniksi apua. Häntä myös elvytettiin.

Rikoksella ei ole silminnäkijöitä, vaikka surma tapahtui melko vilkkaalla väylällä. Surmapaikan lähellä on mm. toimistorakennus ja koirapuisto.

Poliisi sai tiedon surmasta kello 12:54. Poliisi oli paikalla nopeasti ja etsi tekijää useiden partioiden voimin.

Tekijä on edelleen kateissa. Tekijän henkilöllisyyttä ei tiedetä.

Ratkaisevasta vihjeestä on luvattu 10 000 euron palkkio.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat