Makumaailma

Paahtimon kahvila joutui remontin vuoksi umpikujaan

Kalle Deligeorgakis pitää ovea auki asiakkaiden tulla. Kahvila sijaitsee pussinperällä, sillä takana oleva seinä estää kulun Hämeenkadulta.

Kun haluaa kupillisen hyvää kahvia tai kotiin täyteläistä kahvivalikoimaa, kannattaa suunnata askeleensa Tampereen paahtimoon Tuomiokirkonkadulle.

Täytyy vain nähdä vähän vaivaa, sillä kahvila sijaitsee tällä hetkellä aikamoisessa umpikujassa.

Tavaratalo Stockmannin laajennusremontti on katkaissut kulkuväylän Hämeenkadulta, joten kahvilaan päästäkseen on kierrettävä lenkki viereisten katujen kautta.

Useimmin kuultu asiakkaiden tervehdys onkin ollut: Vihdoinkin löytyi ja Onpa tänne hankala päästä.

– Jos kahvilanpito nojaisi satunnaisiin kävijöihin, niin eihän tästä tulisi mitään, kahvilayrittäjä Minna Mettälä sanoo.

Kahvila oli onneksi ehtinyt saada vakituisen asiakaspiirin ennen remontin alkua. Nyt voi kahvihetken lisäksi nauttia myös keittolounasta ja pian myös raikkaita salaattiannoksia.

Remontin kestosta on tiedotettu kadunpätkän yrittäjille, että sen pitäisi päättyä vuoden 2014 kesällä.

– Ei tämä silloinkaan mikään paratiisi vielä ole, sillä katutyöt vievät myös oman aikansa. Toivottavasti ei sentään koko kesää, Mettälä sanoo.

Täksi kesäksi kahvila laajenee kuitenkin työmaa-aidan viereen neljäkymmentä-paikkaiseksi terassiksi. Silloin alkaa myös mietojen alkoholijuomien tarjoilu.

Tampereen paahtimo on pienestä koostaan huolimatta Tampereen ainut kahvila, joka paahtaa tarjoamansa kahvin itse.

Aluksi paahtamista harjoiteltiin pienellä paahtimella, mutta nyt käytössä on lähes yhden huoneen täyttävä iso paahdin.

– Käytämme vain parhainta kahvilaatuja, paahtimomestari Kalle Deligeorgakis sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Makumaailma

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat