Tutkimus: Miehet haluaisivat työskennellä naisia useammin eläkkeen ohessa – Kolmasosa 63–80-vuotiaista eläkeläisistä työskentelee vanhuuseläkkeellä 16.5.2022 10:13
Kansaneläkelaitos: Mielenterveyssyistä johtuvat sairaspoissaolot kasvoivat Suomessa – "On herättävä kiireellisesti" 10.5.2022 15:27
Työeläkettä kertyy opiskellusta tutkinnostakin – lopullinen eläkkeesi voi olla suurempi kuin palkkatuloista tuleva kertymä 9.5.2022 6:35
Nämä syyt vievät hoitajat alalta – Tuore tutkimus paljastaa, mitä tunteita hoitajan ja lääkärin työ synnyttää 7.4.2022 6:30 | Päivitetty 7.4.2022 8:45
Pääkirjoitus | Katse arkeen on myös katse kauas – " Lehti on ikkuna arkeen ja myös arjen kannattelija. Arjen sujuminen luo ihmisten perusturvan monella eri tasolla" 6.4.2022 6:30
Kela-taksi voi yhä jättää tulematta etenkin Uudellamaalla, Kela vaatii korvauksia – Toimi näin, jos Kela-taksi ei tule sovitusti 23.3.2022 11:06
Posti hukkasi taas Kelan paketin - sisälsi kymmeniä yksityishenkilöiden Kela-asiakirjoja 16.3.2022 14:15 | Päivitetty 16.3.2022 14:40
Pirkanmaan kuntatyöntekijöistä eläköityy kymmenessä vuodessa 32 prosenttia – Näillä aloilla eniten eläkkeelle jääviä 15.3.2022 7:00
Terveyspalvelujohtaja kauhistui ministeriön päätöstä: näkee sen tarkoittavan käytännössä 64 miljoonan euron menoa – "RIP Kela-korvaukset" 14.3.2022 14:17 | Päivitetty 14.3.2022 15:09
Kelan tuella psykoterapiaa saaneet tienaavat yli 2 000 euroa enemmän vuodessa kuin sitä ilman jääneet 2.3.2022 12:25 | Päivitetty 2.3.2022 12:51
Ulosotossa oli yli 0,5 miljoonaa velallista viime vuonna – Häätöjä vähemmän kuin ennen koronaa 24.2.2022 14:26
Päätös tuli: Tartuntatautipäivärahaa voi jatkossa saada tavallisella lääkärintodistuksella – Kuulutko sinä ryhmään, joka voi saada päivärahan takautuvasti? 16.2.2022 10:04
Kelaan soitettuja puheluita yhdistyi tunnin ajan yksityishenkilön numeroon, tässä syy 15.2.2022 13:01
Omakannassa voi asioida lapsen puolesta entistä laajemmin – Muutokset vaikuttavat näihin asioihin 31.1.2022 15:21
Lukijalta | Ääni vaan muuttuu? – "Saamme yhden lisäportaan hallintoon, joka katetaan verovaroin" 30.1.2022 10:00
Kolumni | Peruskoulu-, palkka- ja työvoimatakuu – "Tämä voidaan korjata säätämällä laki, jonka mukaan kaikki saavat vähintään keskimääräistä palkkaa. Näin pienituloisuus katoaa..." 29.1.2022 9:00
Oma raha | Minna Vigren, 41, jäi etätyöstä sairauslomalle – päätössotku jätti ilman tuloja 24.1.2022 6:10 | Päivitetty 21.2.2023 20:33
Katso onko kotipaikkakuntasi penninvenyttäjien vai törsäilijöiden kärkikymmenikössä – Sote-palveluihin upotetaan miljarditahtiin löysää rahaa, HALI ry arvioi 19.1.2022 6:40 | Päivitetty 19.1.2022 8:09
Kysely: Enemmistön mielestä terveydenhuolto toimii huonosti – "Lääkärikäynnit jakautuvat Suomessa tuloryhmien välillä yhtä eriarvoisesti kuin Yhdysvalloissa" 18.1.2022 6:00
Lukijalta | Miksi laskua on näin vaikea saada? – "Soittelin kaupungin laskutukseen useaan otteeseen syksyn aikana..." 15.1.2022 17:00
Yksinhuoltajat eivät aina olekaan köyhimpiä – IL laski yh- ja ydinperheen tuet, tuloksesta yllättyi Kelakin 10.1.2022 9:00 | Päivitetty 10.1.2022 12:48
Kolumni | Lähihoitajat ovat kotihoidon tukiranka – "Asiakkaiden hoitaminen on vaativaa" 6.1.2022 21:00
Lukijalta | Hoitajapula ei ratkea ulkomaisella työvoimalla – "Ratkaisu hoitajapulaan on löydettävä lähempää kuin toiselta puolelta maapalloa" 19.12.2021 20:30
Pienituloiset kuolevat Suomessa edelleen muita nuorempina, kertoo tuore tutkimus – Suurimmat erot alkoholiin liittyvissä kuolemissa 17.12.2021 10:20 | Päivitetty 17.12.2021 11:06
Kolumni | Kuka maksaa sote-palvelut? – "Alueuudistuksen avulla ei ole löydetty taikakeinoa..." 16.12.2021 19:00
Näiden 1,25 miljoonan suomalaisen etu ei kiinnosta poliitikkoja, selviää tuoreesta raportista 24.11.2021 15:09 | Päivitetty 24.11.2021 16:21
Lataa koronapassi valmiiksi puhelimeen: Kelan palveluissa katkoja huomisillasta lähtien 22.11.2021 12:31
Mielenterveysbarometri: Suomalaisten asenteet kohentuneet, silti 18 prosenttia ei haluaisi mielenterveyskuntoutujaa naapurikseen – Valtaosa haluaisi lisää tukea syrjäytymisvaarassa oleville nuorille 22.11.2021 8:40
Lukijalta | Sosiaalityötä ei saa unohtaa – "Lapset ovat jo todella traumatisoituneita..." 20.11.2021 20:00
Nämä 5 asiaa yhdistävät pitkään eläviä eläkeläisiä – Jo siivilisääty voi ennustaa tulevaa 18.11.2021 9:23 | Päivitetty 19.11.2021 10:27
Tutkimus: Uudellamaalla lähes 40 prosenttia eläkeläisistä tekee palkkatöitä – Koko maassakin melkein joka kolmas halajaa sorvin ääreen 9.11.2021 6:40
Tuhansilla suomalaisilla onkin oikeus työeläkettään suurempaan eläkkeeseen – Katso tästä, kuulutko joukkoon 2.11.2021 14:14 | Päivitetty 2.11.2021 14:54
Huoltaja ei vieläkään näe yli 10-vuotiaan lapsensa terveystietoja Omakannassa, Kelassa yllätyttiin muutoksen hitaudesta – Tässä syy hitauteen, kertoo Apotin toimitusjohtaja 2.11.2021 6:30
Oma raha | Avopari, joko teillä on testamentti? – avoleski voi herkästi joutua lähtemään kodistaan 1.11.2021 6:45
Miten lapselle saa koronatodistuksen? Moni vanhempi painii nyt kinkkisen kysymyksen äärellä – Näin se onnistuu 30.10.2021 8:05
Pienituloisten perheiden lapsia kalvaa syyllisyys ja häpeä – Näistä kaikista asioista he joutuvat luopumaan 26.10.2021 10:23
Pakollinen maksu yhä hoitamatta 44000 opiskelijalla – Voi mennä jopa ulosottoon 25.10.2021 15:30 | Päivitetty 25.10.2021 15:53
Lukijalta | Hoitoalan palkkojen nosto ei ole populismia – "Hoitajien massatuonti Tampereelle on" 24.10.2021 19:00
Katastrofaaliset terveysmenot 102 000 kotitaloudella – Nämä ihmisryhmät eniten pulassa 19.10.2021 9:49 | Päivitetty 19.10.2021 10:21
Oma raha | Hampaan uusiminen voi maksaa tuhansia euroja – suukirurgi Juha Paatsama ihmettelee olematonta Kela-korvausta: "Suomessa ei ole muuta sairautta, jonka korvaus katkeaa kesken hoidon" 4.10.2021 6:40
Kolumni | Hoitoalan arvostuksen pitää näkyä myös palkassa – "Tilanne on erittäin huolestuttava" 3.10.2021 17:00
Huijausviestit laajenivat jo Mobilepayhinkin – Jos sait "Kelalta" tämän viestin, älä maksa 27.9.2021 10:49