Tampereen toiminnan ja talouden katsaus paljastaa: Nuorisopsykiatrian tilanne on yhä vaikea satsauksista huolimatta 2.6.2022 11:04
Kolme potilasta hukuttautui kesken hoidon, yksi oli kuvaillut aikeensa etukäteen – Onnettomuustutkinta: Tämä mättää itsemurhien ehkäisyssä 31.5.2022 11:23
Aluehallitus: "Pirkanmaalle ryhdytään hankkimaan hoitajia ulkomailta" – Ulkomaisia sairaanhoitajia etsitään lähihoitajan ja hoiva-avustajan tehtäviin 13.5.2022 8:40
Kolumni | Sairaaloita ei tule myydä sijoittajille – "Pitkällä aikavälillä tulee halvemmaksi omistaa kiinteistöt kuin maksaa niistä jatkuvasti vuokraa yksityiselle kiinteistösijoittajalle" 12.5.2022 19:00
Kolmesta kuukaudesta seitsemään päivään – Perusterveydenhuollon hoitotakuu muuttuu merkittävästi, katso täältä takuun kiristämisen tavoitteet ja aikataulu 12.5.2022 15:13
"Rasvamaksatauti voi edetä kirroosiin saakka jopa ennen aikuisikää" – Alkoholiin ja ylipainoon liitetty sairaus vaivaa nyt pahasti lapsiakin 9.5.2022 13:30 | Päivitetty 9.5.2022 13:52
Nyt alkoi Suomessa kova influenssakausi – "Huhtikuussa jopa kolmannes tehdyistä testeistä on ollut positiivisia" 5.5.2022 12:23
"Potilaiden tilanne on huolestuttava" – Valvira pyytää sairaanhoitopiireiltä selvityksiä erikoissairaanhoitoon pääsyn tilanteesta 28.4.2022 12:18
Missä asuvat terveimmät, missä sairaimmat suomalaiset? – Se selviää tuoreesta sairastavuusindeksistä 26.4.2022 2:00
Valviran ylijohtaja on huolissaan hoitajalakon jatkumisesta – IL: "Potilasturvallisuuden kannalta tilanne on erittäin vakava" 19.4.2022 13:59
Terveydenhuolto liemessä alkoholin lisääntyneen liikakäytön takia – "Ne, jotka juovat paljon, juovat entistä enemmän" 19.4.2022 13:48
Koronaepidemiassa tällä viikolla parempi tilanne – Tehohoidon tarve voi kääntyä vielä nousuun, sanoo STM:n osastopäällikkö Taneli Puumalainen 7.4.2022 11:29 | Päivitetty 7.4.2022 12:13
Puolet karsittiin pois ehdokkaista Pirkanmaan hyvinvointipomoksi – Viimeisessä nelikossa eivät mukana PSHP:n johtaja ja Taysin johtajaylilääkäri 4.4.2022 11:36
Kolumni | Pirkanmaa on ison edessä – "Synnytämme Pirkanmaalle valtavan uuden palvelukeskittymän ja työpaikan" 30.3.2022 19:00
"Hoitoon pääsyä koskenut tavoite ei toteutunut" – Muilta osin Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä ollaan tyytyväisiä viime vuoteen 28.3.2022 19:00
Kolumni | Huomenna se tulee – "Vladimirin ja Estragonin tavoin hyvinvointialueen synnyttäminen aiheuttaa meissä kaikissa vielä monia epävarmuuden tunteita" 16.3.2022 19:00
Pirkanmaan kuntatyöntekijöistä eläköityy kymmenessä vuodessa 32 prosenttia – Näillä aloilla eniten eläkkeelle jääviä 15.3.2022 7:00
Terveyspalvelujohtaja kauhistui ministeriön päätöstä: näkee sen tarkoittavan käytännössä 64 miljoonan euron menoa – "RIP Kela-korvaukset" 14.3.2022 14:17 | Päivitetty 14.3.2022 15:09
Sairaanhoitopiiri luopuu Fimlabin tytäryhtiöasemasta – tuloksellisuusohjelmassa kannustin Taysin henkilöstölle 21.2.2022 18:00
Miksi korona tappaa miehiä enemmän kuin naisia? Tutkijat löysivät mahdollisen selityksen – Hus: Miesten kuolleisuus lähes kaksinkertainen naisiin verrattuna 17.2.2022 11:01 | Päivitetty 17.2.2022 12:12
Korona on pidentänyt kiireettömän erikoissairaanhoidon jonoja Suomessa – Näin paljon jonot pidentyivät 15.2.2022 10:50
Kolumni | Lämmin kiitos – "Parempaa ei saada odottamalla, historiallinen vuosi vaatii paljon työtä" 2.2.2022 19:00 | Päivitetty 2.2.2022 22:08
Muutos ei saa näkyä, kun järjestäjä vaihtuu – Näin apulaispormestari Loukaskorven tiimi vie kaupungin sote-palveluja kohti siirtymää 30.1.2022 18:00
”Ei ole kenenkään etu, jos hoitoon ei pääse” – Pihlajalinnan uusi aluejohtaja ei halua asettaa yksityistä ja julkista sektoria vastakkain 21.1.2022 7:00
Katso onko kotipaikkakuntasi penninvenyttäjien vai törsäilijöiden kärkikymmenikössä – Sote-palveluihin upotetaan miljarditahtiin löysää rahaa, HALI ry arvioi 19.1.2022 6:40 | Päivitetty 19.1.2022 8:09
Kipupotilaiden hoidossa on epäkohtia, linjaa apulaisoikeusasiamies vastauksena 913 ihmisen kanteluun – Husissa hoitotakuukaan ei toteudu 4.1.2022 12:16
6 000 ihmistä, 900 miljoonaa euroa – "Monissa kunnissa kehitysvaihe on jämähtänyt ja vain odotetaan uudistusta" 30.12.2021 7:00 | Päivitetty 3.1.2022 10:25
Rokottajista huutava pula: Pirkanmaalla apuun haetaan eläkkeellä olevia hoitajia ja opiskelijoita – Tällaiset ovat vaatimukset 17.12.2021 14:59
Lukijalta | Perhelääkärit perusterveydenhuoltoon – "Nyt olisi mahdollisuus tehdä kunnon remontti..." 16.12.2021 17:00
Ruuhkavaroitus: pääsy koronatestiin saattaa hidastua – Näytteenottoverkosto harvenee pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla 16.12.2021 10:49 | Päivitetty 16.12.2021 14:26
Pirkanmaan pandemiaohjausryhmältä uusia suosituksia koronan hallintaan – yksityistilaisuudet yhä pienemmälle joukolle 14.12.2021 15:13
Tutkimus: Kuolemanvakava riski koskettaa erityisesti tällaisia tupakoitsijoita – "Tulokset ovat huomiota herättäviä" 13.12.2021 11:42 | Päivitetty 13.12.2021 15:46
Lukijalta | Sote-investoinnit on suunniteltava heti – "Uskon, että siellä on viisautta..." 11.12.2021 17:00
Lukijalta | Terveysasiat eteenpäin ekasta kontaktista – "Vanhuksille tulee antaa mahdollisuus asua kotonaan niin pitkään kuin hän haluaa..." 8.12.2021 21:00
Lukijalta | Oma terveyskeskus, omat lääkärit – "On uskomaton tunne päästä lääkärin puheille..." 5.12.2021 19:00
Lukijalta | Hyvinvointialueelle ei saa pystyttää raja-aitoja – "Asukkaille pitää jakaa ajoissa ja riittävästi tietoa..." 4.12.2021 17:00
IL: Koronatestimäärää ollaan puolittamassa, sanoo Hus-pomo: "Valtio veti rahoituksen pois" 2.12.2021 9:35
Vasemmistoliitto on huolissaan sosiaalihuollon työolosuhteista – "Rooli on eriarvoisuuden vähentämisen kannalta keskeinen" 1.12.2021 9:19
Lukijalta | Terveydenhuollon henkilöstöä on kuunneltava – "He tietävät parhaiten, miten rajallisia varoja on viisain käyttää" 25.11.2021 19:30
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri myy maitaan alijäämän kattamiseksi – tytäryhtiöiltä odotetaan myös ylimääräisiä osinkoja 22.11.2021 18:00
Lukijalta | Päihdetyöhön tarvitaan lisää kokemusasiantuntijoita – "Ehkäisevää päihdetyötä on lisättävä" 17.11.2021 17:00
Lukijalta | Toimivat tilat elämän tähden – "maailman huippujen joukkoon kuluvalta sairaalalta edellytetään osaavan henkilöstön lisäksi nykyaikaista ympäristöä varusteineen ja laitteineen" 14.11.2021 10:00
Kolumni | Vammaisten ja vanhusten itsemääräämisoikeutta on kunnioitettava – "Meilläkään tilanne ei ole kaikilta osin kunnossa" 13.11.2021 19:00
”Turha keskittyä seiniin, jos ei ole henkilöstöä” – Kangasalla sote-uudistukseen suhtaudutaan myönteisesti, mutta henkilöstön riittävyys ja investoinnit huolestuttavat 11.11.2021 18:00 | Päivitetty 3.1.2022 10:35
Vanhan Taysin uudistamisen valmistelu etenee – kahden vaiheen yhteenlaskettu kustannusarvio nousee 1,1 miljardiin euroon 8.11.2021 18:00 | Päivitetty 9.11.2021 12:29
Puolet suomalaisista pääsee terveysasemalle julkisilla 20 minuutissa, omalla autolla selvästi useampi 8.11.2021 8:52