Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Voittoisa cocktail on kirpeähkö ja värikäs drinkki, jossa maistuu vanilja ja mango.
Sokos Hotel Ilveksen ravintolat ovat uudistuneet. Amarillossa muutettiin baaritiskien ja esiintymislavan paikkoja, minkä myötä ravintolaan saatiin lisää asiakaspaikkoja. Ukko Nooassa suurin muutos oli lasitetun terassin muuttaminen osaksi ravintolaa. Tammikuussa jälleen avautunut Fransmanni puolestaan laajeni näkyvästi Koskikeskuksen suuntaan.
Hernekeittoon kuuluisi potka, mikä antaa sopalle perinteisen maun.Sikke Sumari kävi torstaina Tampereella markkinoimassa viimeisintä ruokakirjaansa Sikke, ruokaa rakkaudella. Pakkaspäivän lounaan hän nautti ravintola Franklyssä.Sikke kunnioittaa perinteitä ja niin hän valitsi lounaslistalta hernekeiton ja lätyt.
Hullussa porossa pääsee Iskelmägaalan jatkoille sunnuntaina. Lauteille nousevat muun muassa Arttu Wiskari ja Suvi Teräsniska sekä Idolsista tähdeksi noussut Stina Girs.
Kun muksut leikkivät, voivat äidit nauttia kahvikupillisensa rauhassa.Reino Keihäs, 1,5 vuotta nauraa ja ojentaa vihreää nosturia. Hän pitää äitinsä Katja Rannan kanssa lepotaukoa Sokoksen neljännen kerroksen kahvila-ravintolan leikkipaikassa.
Helmikuussa tamperelaiset pikkuravintolat tarjoavat ruokailijoille makuelämysten lisäksi myös silmänruokaa.Asialla on Food is Art -yhdistys, jonka tavoitteena on kehittää Tampereen ravintolakulttuuria ja rohkaista ihmisiä tutustumaan omasta kaupungista löytyviin korkeatasoisiin ravintoloihin, joissa ruoka, palvelu sekä tunnelma ovat pääasia.
UUTISETCafé Soolossa Tampere-talossa on tarjolla herkkuruokaa Ruokagalleriassa. Taideteoksilla on maalauksellisia nimiä kuten Aurinko laskee sun selkäsi taa, Caesar Lapin lumoissa ja Isäni viljavat pellot.Pizzeria Denniksessä ovat alkaneet talven teemaviikot, joiden pääosassa on pehmeä mozzarella.
Astor poikkeaa tunnelmaltaan useista Tampereen ravintoloista. Pianomusiikki aterian taustalla on elegantti tunnelman pysyessä kodikkaana. Pikkulistalta löytyvä Olutleipä oli saamieni suositusten mukainen, todella maistuva. Siispä suosittelen lämpimästi muillekin herkkusuille, varsinkin Auran ystäville.
Sokos Hotel Ilveksen ravintola Masuunin vuoden ensimmäinen ruokalista on täynnä uusia, mutta myös vanhoja tuttuja makuja.
Ravintola Hullu poro kutsui hyvän ruuan ystäviä maistelemaan, mitkä annokset nostetaan ruokalistalle.Ravintolatoimenjohtaja Rauli Kemppinen innosti raatilaisia antamaan rehellistä palautetta.
Hotelli-, ravintola- ja catering-alan parhaat tekijät palkittiin Finlandia-talossa viime viikon torstaina järjestetyssä gaalassa. Juhla järjestettiin jo 10. kerran. Arvovaltainen raati valitsi parhaat tekijät 12:ssa kilpailusarjassa, ja lisäksi lehdistö palkitsi oman suosikkinsa. PRO-palkinnot jakaa Aromi-lehti yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa.
Tillikka perustettiin sata vuotta sitten Teatteriravintolaksi. Tillikaksi nimi vaihtui vasta vuonna 1965.Tillikaksi nimi vaihtui vuonna 1965. Välillä kokeiltiin hienompaa Brasserie Arctiaa, mutta palattiin kiireen vilkkaa takaisin Tillikkaan.– Tillikka merkitsee paiallista viinaryyppyä, ravintolapäällikkö Timo Nikkilä kertoo.
Rautatienkadulta Etelä-Amerikkaan ja takaisin kahdessa ja puolessa tunnissa.
Pizzeria Napoli saa uuden uunin. Ratasuuni Middleby Marshall on toiminut kaksikymmentä vuotta, joten hihna on pyörinyt tänä aikana reilut 20 000 kilometriä eli puoleen väliin maapalloa.
UUTISETS-ryhmän Fransmanni-ravintoloiden Ruokalistalla hyvät tavat -hanke sai Tapaseuran kunniamaininnan Vuoden tapateon julkistamisen yhteydessä. Hanke on suunnattu 10-12-vuotiaille koululaisille ruokakulttuurin tutuksi tekemiseksi ja kannustaa nauttimaan yhteisistä ruokailuhetkistä hyviä tapoja noudattaen.
Herkulliset pirkanmaalaiset käsityöt ja Lahdelman Leipomon tuotteet ovat tarjolla Taitoisa Oy:n ja Lahdelman Leipomon yhteisessä kahvilamyymälässä Kalevantie 1:ssä.Kahvila on ollut avoinna kuukauden päivät.
Kun näyttelijä-laulaja Inga Sulinin kanssa sovitaan tapaamista Makumaailman merkeissä, hän ehdottaa heti ravintola Paakaria Kangasalalla. Paitsi että se on lähellä Ingan kotia, niin ruoka on hänen kokemuksensa mukaan taatusti hyvää.
Myöskään laatikoita ei haluta pikkujoulujen ruokalistalle.– Selkeä viesti on useimmilla tilaajilla, että niitä saa kohta syödä aivan riittävästi kotona, viikinkiravintola Haraldin ravintolapäällikkö Pasi Lepistö kertoo.Jouluisia makuja kaipaa ehkä vain yksi varaaja sadasta.
Teiskon viinitilan tuottaman Aino-viinin etiketissä on yksityiskohta Ateneumin taidemuseon omistamasta Akseli Gallen-Kallelan Aino-triptyykistä.
Tanssikilpailussa seitsemän kiloa laihtunut yrittäjä Jukka Tammi valitsee lounaaksi 2 h+k -ravintolassa parilaleivän.Tammi ei kikkaile makunautinnoissaan. Nopeasti valmistuva kylmäsavulohileipä maistuu aina.– Aika harvoin syön lounasta ravintolassa. Täällä lapsuudenkaverini Antti Airilan paikassa olen useimmin ruokaillut illalla, hän kertoo.
Liikenteen turvallisuusviraston Trafi julkisti jälleen tilastonsa katsastusasemien hylkäysprosenteista. Tampereella mennään keskimäärin valtakunnallista tasoa. Seuraava alan uutinen voi olla se, että ehdotus katsastusoikeuden myöntämisestä...
Kulissien takana tehdään nyt suuria päätöksiä suomalaisten elintasosta ja eläkkeistä. Toisessa vaakakupissa ovat miljardien eurojen etuuksien äkkileikkaukset ja lisäverot. Toisessa on eläkeiän asteittainen nosto.
Annoit vasemmistolle uudet kasvot, joista voi olla ylpeä. Tervetuloa vasemmistodemarit kirjoittamaan uutta vasemmistolaisuutta ajan haasteisiin vastaamaan.Osa on jo tullutkin. Arhinmäki sai enemmän ääniä Tampereella kuin Paavo Lipponen. Samoin kävi...
Eli siis siihen todelliseen syyhyn, jonka vuoksi upea ja upealla paikalla sijaitseva Näsilinna on tässä vauraassa kaupungissa jätetty tahallisesti ränsistymään.
Monia poliitikkoja syytetään takinkäännöstä, jos he ovat vuosien aikana muuttaneet mielipidettään. Kuitenkin, jos ihminen ei suostu vuosien takaisia mielipiteitään muuttamaan, niin pysähtyykö kehitys ja saako viha vallan? Ajatellaanpa vaikka...
Myy kuvasi meille. Lataa ilmainen Scoopshot-kamerasovellus tai lähetä kuva multimediaviestinä. Katso täältä tarkemmat ohjeet.
Näitkö jotain mielenkiintoista? Tapahtuiko kotikadullasi tai läheisessä leikkipuistossa jotain sellaista, josta muidenkin olisi hyvä tietää? Onnistuitko nappaamaan kuvan yllättävästä sääilmiöstä tai hauskasta tapahtumasta? Klikkaa tästä!