Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Tamperelainen 9.12.1982Kumpi on tärkeämpää: sekunnin murto-osa ja yksi piste vai koko kansakunnan terveys, kysyi Kaupunkilehti Tamperelainen joulukuun numerossaan vuonna 1982.Aiheen kysymykseen oli antanut tamperelainen kunto-ohjaaja Aulis Ahokas, jota haastateltiin TUL:n myöntämän kultaisen ansiomerkin takia.
”Emmä tiedä, missä Haukiluoma on, mutta meneekö tämä Tuulensuuhun?”Näin parahti rouva Stockan pysäkillä. Oli pakko kirjata se heti muistiin.Kysymyksestä voi päätellä, että hän ei ollut aivan paljasjalkainen, koska kysymys ei noudattanut muotoa ”Eihän tää Tuulensuuhun mene?”
Kun joku vakuuttaa asioiden muuttuneen pysyvästi, on syytä huolestua. Pääministeri Harri Holkeri vakuutti 1980-luvun lopulla Suomen vapautuneen pysyvästi suhdannevaihteluista. Muutamaa vuotta myöhemmin olimme lamassa, jonka laskuja maksetaan yhä.
Satuikko lukeen Napsia? Se on se lehti, jossa tää täkäläinen sähkölaitos kehuu omaa ernomasuuttaan.Lehren tärkein tiato löyty tiätenkin toisiks viimeseltä aukeemalta: nimittäin ohjeet sähköpalojen ehkäsemiseks. Ei sun tartte nys sitä lehtee lähtee tonkiin roskiksesta, sillä mää kertaan ne ohjeet sulle.
Torstai-illan huumaa Helsingissä. Yksi viikon odotetuimmista (ellei odotetuin) ottelu huippuvireisten Jokerien ja Tapparan välillä. Tamperelaiset menossa vakuuttavaan vierasvoittoon kun vain pari minuuttia on jäljellä. Voiko mikään enää pilata Kirvesrintojen ryöstöretkeä? Voi, ja pilaa.
Liikenneviraston helmikuussa (kaupungin kirjaamon mukaan saapunut Tampereelle 17.2.) kaupunkiraitiotiestä antama lausunto yllättää.Yllättää jopa monet valtuutetut siksi, että he eivät ole nähneet sitä, eivätkä muista edes kuulleensa. Ilmoittivat lukeneensa asiasta vasta keskiviikon Tamperelaisesta.Sisällöltään se yllättää, ja ei yllätä.
Kerrotaanpa ensin tarina Helsingistä. Kun pääkaupunki kasvoi 70-luvulla ja lapsiperheet muuttivat lähiöihin, töölöläinen suurseura HJK ei pysynyt perässä. Junnut karkasivat muihin seuroihin.Nyt Tampereen nuorisotyöltä on päässyt karkuun junnuja, joiden mekastus Sammon valtatien päässä nousi uutiseksi valtakunnan mediassa.
Suomalainen työ maksaa liikaa. Siksi Suomessa tehdyt tuotteet eivät mene kaupaksi ja vienti vähenee. Kiinalaiset ja virolaiset vievät leivän suustamme. Työmiehen nimellispalkka on liian korkea, mutta käteen jäävä tulo liian pieni. Verotus vie liian suuren siivun, mikä vääristää työn hinnan.
Jo on aikoihin eletty! Tätä kirjoitettaessa liigan kärkipaikalla keikkuvat sellaiset tähtisikermät kuin HPK ja Saipa, kannoillaan raharötköt etelästä ja pohjoisesta – Kärpät ja Jokerit. Pari viikkoa sitten maajoukkueen uusvanhaksi tulevaksi päävalmentajaksi nimetty Erkka Westerlund totesi lehdistölle urheilun olevan mahdollisuus ja erityisesti positiivinen sellainen.
Iisakki istui kahvilla kauppahallissa ja sattumoisin kuuli, mitä naapuripöydässä puhuttiin vaalien jälkeisistä neuvotteluista Tampereella.
Viime lauantaina paloi käämi. Kodinhoitohuone oli pimentynyt kylppärissä käyneen putkimiehen (150 euroa tunti) jäljiltä. Meni valot eikä toiminut pesukone.
Doctors Order, Anssi Kela, The Ghost of Bruce Springsteen, Kauko Röyhkä, Paapan pianoviihdettä...
Tampere-talo ottaa heinäkuun alusta lähtien talon ravintolatoiminnan osaksi omia toimintojaan.
Tampere-talo on valittu viisi kertaa maan parhaaksi kongressikeskukseksi.
Olin viikko sitten Yhdysvalloissa juhlimassa Suomen ja Ruotsin Amerikan-siirtolaisten 375-vuotista historiaa. Vuonna 1638 Delawareen rantautuivat ensimmäiset siirtolaiset kahdella laivalla, joissa matkusti suomalaisia ja ruotsalaisia.
Irjalla on portaidenkääntöpulma.1948 rakennetussa omakotitalossa portaat lähtevät kylmältä kuistilta. ”Nyt olen alkanut haaveilla, että portaat käännettäisiin sisäeteiseen, jotta yläkerta tulisi selkeämmin osaksi asuntoamme. Nyt se on kuin erillinen...
Valtakunnallinen Kesäyön marssi järjestetään ensimmäistä kertaa Pirkkalassa lauantaina 8. kesäkuuta. Marssireiteissä on valinnan varaa kuudesta kilometristä 38 kilometrin matkaan. Pirkkalan yöhölkkä tai nykyisellä nimellä Pirkkala-hölkkä hölkätään...
Leinolan ja Linnainmaan alueen rivitaloasukkaiden kannattaa olla varuillaan, sillä alueella liikkuu varkaita. Minulta varastettiin jo aikaisemmin tänä keväänä pieni pöytä pihasta ja samana yönä yhden asunnon puiset pihalaatat. Nyt vietiin naapurilta...
Kaikki kunnia Pia Viitaselle. Jukka Gustafssonista tuli kuitenkin sijaiskärsijä ja uhrilammas, kun oma puolue yrittää kohottaa ilmettään.
Eduskunnan urheilukerhon jalkapallojoukkueen niin sanottu saksankielisten maiden turnaus Dresdenissä ei mennyt aivan putkeen. Pronssikin olisi jäänyt saamatta, ellei vasta viimeiseen otteluun ehtinyt Sinuhe Wallinheimo (kok) olisi noussut...
Iisakki istui Vanhan kirkon portailla auringosta nauttien ja keskustorin elämää katsellen. Hän mietti tapansa mukaan kotikaupunkinsa asioita. Keskustaa uudistetaan taas. Nyt voi kyseessä olla historiallinen uudistus. Sellaisia Tampereen keskustassa...
Kokoomuksen kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen teki eduskunnassa kirjallisen kysymyksen Ylen oikeudesta näyttää lauantai-iltana lottoarvonta. Huhujen mukaan Veikkaus on maksanut tästä Ylelle 3,5 miljoonaa euroa vuodessa. Lopputulos asiassa on nyt...
Professori Markku Ojanen esitti näkökulmansa uhriajattelusta Tamperelaisessa 4.5.2013. Termi märehtiä viittaa nautaeläimen märehtimiseen, joka kuuluu naudan biologiseen rakenteeseen.
Olen sairastanut vuodesta 1995 alkaen sekä eläkkeellä ja olen nyt 65-vuotias. Olen tarvinnut suoraa ambulanssikuljetusta kolme kertaa. Ensi kerran vuonna 1996 olivat syynä sydänkivut.
Tampere by bike -kurssi tutustuttaa uusia tamperelaisia oman kaupunkinsa kulttuuriin ja historiaan kesäisen liikunnan merkeissä. Hauskan arkiliikunnan taidot
Tehtävänäsi on tunnistaa kisassa olevat logot ja vastata ruuduissa oleviin kysymyksiin.
Myy kuvasi meille. Lataa ilmainen Scoopshot-kamerasovellus tai lähetä kuva multimediaviestinä. Katso täältä tarkemmat ohjeet.