Suomen mestari Tammer-Shakki koululaisten SM-isäntänä
Tamperelainen shakkikerho Tammer-Shakki voitti seurajoukkueiden Suomen Mestaruuden. Tammer-Shakki juhlii mestaruuttaan tänä vuonna työn merkeissä, sillä se järjestää tulevana viikonloppuna koulujoukkueiden SM-turnauksen Amurin koululla. Tähän tapahtumaan on tulossa 35 joukkuetta eri puolelta Suomea. Pääosa tulee kuitenkin Pirkanmaalta, sillä Pirkkalasta on neljä joukkuetta, Ylöjärveltä kaksi sekä Tampereelta 16 joukkuetta.
Aikataulu ja ohjelma:
www.shakkiliitto.net/index.php/kilpailukutsut/details/45-koulujoukkueide...
Tapahtumapaikka: Tampereen Amurin koulu, Satakunnankatu 60, Tampere
Palkintojenjako on Sunnuntaina 18.3.2012 noin klo 14.30. Palkinnot jakaa apulaispormestari Olli-Poika Parviainen.
TERVETULOA!
Tammer-Shakki edustaa Suomea Euroopan mestaruusturnauksessa
Voittonsa ansiosta Tammer-Shakki sai paikan Euroopan mestaruuskilpailussa, joka tänä vuonna pidetään Israelin Eilatissa myöhemmin syksyllä.
Suomen mestarit kertovat koululaisten SM-kisojen yhteydessä tulevista Euroopan joukkuemestaruuskilpailuista ja tulevaisuudestaan tämän upean lajin ääressä.
Nettikaruselli
Tammer-Shakki on vuonna 2005 perustettu tamperelainen shakkikerho, jäsenmääräältään Pirkanmaan suurin ja yksi suurimmista Suomessa.Tammer-Shakin pyrkimyksenä on elävöittää paikallista shakkitoimintaa ja toimia aktiivisesti myös juniorityössä. Tamperelainen shakki on perinteisesti menestynyt hyvin kansallisissa kilpailuissa, niin henkilö- kuin joukkuetasollakin. Tammer-Shakin edustuspelaajat kamppailevat vuosittain SM-kilpailujen kärkipaikoista.Kerhon pääsääntöinen toiminta on viikottainen peli-ilta sekä keväisin ja syksyisin pyörivä nuorten juniorikerho.
www.shakki.net/kerhot/tammer/
Kumppanit
Uusimmat
- 22:00 Leffa-arvio: Paha merkitsee omansa
- 19:00 Tyyliä ja tuunausta: Hatturakkaus on kestävää laatua
- 16:00 Tampere-talo laittaa itse ruokansa
- 14:00 Krista Siegfrids median ristitulessa – missä kunnossa ääni on?
- 14:00 Talotohtori: Portaiden kääntö
- 12:00 Veneellinen friikkejä? – Soutelijat jakavat mielipiteitä 1
- 08:00 Pääkirjoitus: Gustafssonille tehtiin keljusti
- 08:00 Keskusta-aukiosta tuli kusitolppa – Katso kuvat! 6
Rock City
Doctors Order, Anssi Kela, The Ghost of Bruce Springsteen, Kauko Röyhkä, Paapan pianoviihdettä...
Makumaailma
Tampere-talo ottaa heinäkuun alusta lähtien talon ravintolatoiminnan osaksi omia toimintojaan.
Tampere-talo on valittu viisi kertaa maan parhaaksi kongressikeskukseksi.
Uusimmat blogit ja kolumnit







