Uusi nykytanssiteos avaa Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen tanssivuoden 2012
-
Kuva: Hanna LappalainenLeipää ja sirkushuveja
Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen tanssivuosi 2012 lähtee käyntiin nykytanssiteoksella Leipää ja sirkushuveja, joka saa ensi-iltansa Hällä-näyttämöllä (Hämeenkatu 25, Tampere) perjantaina 20.1.2012 klo 19.00. Teoksesta nähdään myös kaksi muuta esitystä lauantaina 21.1.2012 klo 17 ja klo 19.00. Leipää ja sirkushuveja on uuden, nuorista tamperelaisista freelance-tanssijoista koostuvan tanssiryhmän esikoisteos.
Musta Kollektiivi -nimellä kulkevassa kokoonpanossa tanssivat Elsa Heikkilä, Maija Ikonen, Helena Kekäläinen ja Nadja Pärssinen. Työryhmä perustettiin tanssijoiden innostuksesta tutustua toistensa työtapoihin ja taiteellisiin näkemyksiin. Leipää ja sirkushuveja -teoksessa Kollektiivin mielenkiinnon kohteena on ollut kokeilla mitä syntyy, kun yhdistetään neljän erilaisen taustan omaavan tanssijan ideat ja osaaminen.
Yhteistyön myötä on valmistunut ajatuksia herättävä tanssiteos, jossa yhdistyvät teatraaliset elementit ja tanssi. Kollektiivin esikoisteos on kehittynyt viattomasta naiseutta käsittelevästä teemasta ajankohtaisia, yhteiskunnallisia aiheita esiintuovaksi kokonaisuudeksi.
Musta Kollektiivi haluaa työllistää itsensä tuottamalla tanssiproduktioita eri yhteistyötahojen kanssa ja samalla lisätä nykytanssin näkyvyyttä Pirkanmaalla. Leipää ja sirkushuveja on Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen tanssivuoden 2012 avaava tuotanto. Lisäksi ryhmä on tehnyt yhteistyötä Nokian Tanssi- ja Teatteriopisto Glissaden kanssa, joka on tukenut ryhmää tarjoamalla harjoitustiloja.
Leipää ja sirkushuveja
Koreografia ja tanssi: Elsa Heikkilä, Maija Ikonen, Helena Kekäläinen ja Nadja Pärssinen
Esitykset Hällä-näyttämöllä (Hämeenkatu 25)
Perjantaina 20.1.2012 klo 19.00 (ensi-ilta)
Lauantaina 21.1.2012 klo 17 ja 19
Liput: 18 / 10 € tuntia ennen esitysten alkua
Ennakkovaraukset: kirsi.soini(a)sisasuomentanssi.fi / 044 023 8138
Ryhmäalennus kymmenen ja sitä useamman hengen ryhmille myönnetään ainoastaan ennakkoon varatuista lipuista!
Sisä-Suomen tanssin aluekeskus toimii tanssitaiteen hyväksi Pirkanmaalla, Hämeessä ja Keski-Suomessa. Se on yksi kuudesta Opetus- ja kulttuuriministeriön nimeämästä tanssin aluekeskuksesta.
Aluekeskus edistää tanssitaiteen vahvistumista ja monipuolista saatavuutta. Se tukee tanssin ammattilaisten työllisyyttä sekä heidän toimintaansa. Sisä-Suomen tanssin aluekeskus järjestää mm. esityksiä, työpajoja, tapahtumia, yleisötilaisuuksia ja koulutusta sekä edistää taiteiden välistä yhteistyötä ja kulttuuriverkostoja.
Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen verkkosivut löydät osoitteesta www.sisasuomentanssi.fi
Kumppanit
Uusimmat
- (19:00) Epe Helenius lämpeni Suvi Isotalon rootshenkisille lauluille
- (11:30) Rushin maailmankiertue saavuttaa Suomen ensi kesänä - liput myyntiin jo nyt
- (11:30) Wigwam-legenda Jukka Gustavson tekee paluuta kaikessa hiljaisuudessa
- (11:20) Vietätkö A-luokan kesälomaa puolison kanssa vai ilman?
- (10:58) Lisää vihaisia lintuja – Koskikeskukseen Angry Birds -leikkipaikka
- (10:49) Isäntä puukotti vierasta
- (10:46) Katu poikki Tammelassa
- (10:10) Minipossusta kasvoi yli 20 kiloinen jötikkä - katso video
Uusimmat blogit ja kolumnit

Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut | Ilmoitus
Viikinsaaren luontoon voi tutustua itse tai oppaan kanssa
Liikennöinti kaupungin kesäkeitaaseen alkaa jälleen 1.6. Viikinsaaren asiakkaille tehdyn kyselyn mukaan Viikinsaarta arvostetaan erityisesti sen monipuolisen ja rauhallisen luonnon vuoksi. Luonnonsuojelualueelta löytyy lapsille suunniteltu luontopolku, johon pääsee tutustumaan ohjaajan kanssa luontokoulussa tai itsekseen hauskan tehtävämonisteen avulla.
Tampereen Teatterikesä | Ilmoitus
Päivän kysymys
Liity Tamperelaisen nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkakuntanne tärkeitä asioita, ihmisiä ja ilmiöitä.
Tutustu kumppanitoimintaan tästä.




