Koulutus avainasemassa sanitaation parantamisessa

Mediatiedote, vapaa

KOULUTUS AVAINASEMASSA SANITAATION PARANTAMISESSA

 

Lauantaina 19.11. vietetään maailman käymäläpäivää. Käymäläseura Huussi ry juhlistaa päivää perinteisesti vuosikokouksen merkeissä ja tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös järjestämällä Tampereella huussineuvojakoulutusta.  Kysyntää neuvontatyölle on paljon mutta yhdistyksen resurssit vähäiset. ”Tavoitteena on saada ympäri Suomen huussineuvojia, jotka voivat edelleen kouluttaa asiasta kiinnostuneita omalla alueellaan”, kertoo Raini Kiukas Käymäläseura Huussi ry:stä. Koulutukseen osallistuvat vapaaehtoiset pitävät asiaa tärkeänä. ”Minua kiinnostaa parempi tietämys erilaisista kuivakäymälävaihtoehdoista sekä kuivakäymälöiden rooli globaalin vesikriisin ratkaisemisessa”, koulutukseen osallistuva opiskelija Sanna Väisänen toteaa.

 

Kuivakäymälöitä joka lähtöön

Koulutus ja valistus kuuluvat keskeisesti yhdistyksen toimintaan niin kotimaassa kuin ulkomaan hankkeissa. Kotimaassa messuilla ja muissa tapahtumissa kohdataan niin viranomaisia kuin tavallisia ihmisiä, jotka ovat aikeissa parantaa järjestelmiään. Yhä edelleen usea valitsee vesikäymälän vaikka sisäkuivakäymälä sopisi moneen kohteeseen paremmin ja tulisi paljon edullisemmaksi. Aina ei tietoa ole edes suunnittelijoilla ja viranomaisilla, eivätkä he tällöin välttämättä ota kuivakäymälän vaihtoehtoa huomioon. ”Malleja ja tyyppejä on monia eli jokaiseen kohteeseen ja tarpeeseen varmasti löytyy sopiva kuivakäymälämalli”, tähdentää Raini Kiukas.

 

Hankkeilla parempia käymälöitä ja uutta tapaa toimia

Ulkomailla yhdistys toimii tällä hetkellä neljän hankkeen voimin: Venäjän Karjalassa, Sambiassa kahdella alueella sekä Swazimaassa. Kaikissa hankkeissa koulutus on keskeisessä asemassa. Koulutus lähtee perinteisesti hygienia-asioista ja tautien leviämisestä mutta tärkeätä on myös saada tietoa esimerkiksi kompostoinnista ja käymälälannoitteen turvallisesta käsittelystä. ”Kun kylistä saadaan aktiivisia ihmisiä koulutettua ja tiedostamaan asian tärkeys, tieto leviää viidakkorummun tavoin, ja toisista kylistä tullaan katsomaan hyvin toimivaa käymälää tai virtsalla lannoitetun pellon muhkeaa satoa, kertoo projektipäällikkö Sari Huuhtanen”. Paras tapa levittää uutta tapaa toimia, on antaa ihmisille positiivisia käytännön kokemuksia. Hankkeissa on rakennettu kuivakäymälöitä erityisesti kouluille koska lapsimäärät ovat suuria ja niiden sanitaatio-ongelmat ovat valtaisat. Toisaalta koululaiset ovat tulevaisuuden vanhempia, jotka vievät viestiä paremmasta sanitaatiosta koteihinsa ja edelleen omille lapsilleen!

 

Faktoja:

  • Maailmassa on 2,6 miljardia ihmistä vailla käymälää.
  • Joka päivä menehtyy noin 5000 lasta huonon sanitaation vuoksi, lisäksi sairauspoissaolojen takia menetetään vuosittain 5 miljardia työpäivää ja 443 miljoonaa koulupäivää.
  • Maailman käymäläpäivää on vietetty vuodesta 2001.
  • Käymäläseura Huussi ry on Tampereella vuonna 2002 perustettu kansalaisjärjestö, jolla on tällä hetkellä noin 400 jäsentä.
  • Hankkeita rahoittavat ulkoasiainministeriö sekä yksityiset lahjoittajat ja huussikummit. Rakennettuja käymälöitä on tällä hetkellä noin 160.
  • Päivän ohjelma ja muut lisätiedot: www.huussi.net huussi.net/pdf/Huussineuvojakoulutus_19_11_2011.pdf

 

Ilmoittautuminen koulutukseentoimisto@huussi.net tai puh. 050 301 2539

Tiedustelut: projektipäällikkö Sari Huuhtanen, sambia@huussi.net, puh. 045 3564 099

 

Käymäläseura Huussi

Käymäläseura Huussi ry on 2002 perustettu kansalaisjärjestö, jonka toimipaikkana on Tampere ja joka toimii maailmanlaajuisesti. Yhdistyksellä on jäseniä tällä hetkellä noin 400. Yhdistyksen tavoitteena on suojella vesistöjä ja edistää ravinnekiertoa kuivakäymälöiden avulla, jotta myös tulevat sukupolvet voisivat nauttia puhtaasta vedestä ja terveellisestä ympäristöstä. Yhteydenotot: toimisto@huussi.net Lisätietoa: http://huussi.net/ sekä englanniksi http://drytoilet.org/